maanantai 19. joulukuuta 2016

Perinteinen vanhan ajan lihakaalilaatikko


Tässä suvun perinteinen lihakaalilaatikko, joka ei koskaan mene pois muodista. Ainakaan meidän perheessämme.

Tarveaineet:

Reilu 1 kg keräkaalia
4 - 500 g jauhelihaa
2 dl kermaa
1 sipuli
1 dl riisiä
siirappia
valkopippuria
oliiviöljyä
lihafondia
1,5 dl vettä
korppujauhoja
voita

Lorauta kattilan pohjalle reilu loraus oliiviöljyä. Poista kaalista kanta neljällä terävällä puukon sivalluksella ja pilko neljään osaan ja sen jälkeen pienemmäksi ja kippaa kattilaan. Lämpö levylle. Pilko sipulit ja kippaa sekaan. Mukaan jauhelihat, sekoita hyvin ja mukaan myös riisit, vesi, kerma ja siirappi. Fondit ja pippurit mukaan. Sekoita, kunnes kaikki alkavat kypsyä ja anna hautua noin 30 minuuttia kannen alla, välillä sekoittaen. Maista ja justeeraa maku sopivaksi suolalla, pippurilla ja siirapilla.

Voitele uunivuoka ja kaada koko seos sinne. Tasoittele pinta ja ripottele päälle tasainen kerros korppujauhoja ja muutama voinokare. Uuniin 200 asteeseen 45 minuutiksi ja sen jälkeen uunin lämpö pois ja anna hautua vielä ainakin 30 min. Nosta vielä vetäytymään huoneen lämpöön.

Tässä vaiheessa vaaditaan vieläkin lisää malttia, ettet joudu syömään vetistä ja litkuista lootaa. Anna imeytyä ja tasaantua vieläkin puoli tuntia lisää ja syö vasta sitten. Seuraavana päivänä asia onkin sitten jo takuulla kunnossa. Tästä annoksesta syöpi muutama ihminen vatsansa pinkeäksi helposti ja nopeasti kunnon puolukkahillon kera.

Jostain syystä tämän kanssa sopii Oululaisen hapankorppu aidolla voilla siveltynä aivan mahdottoman mukavasti kaveriksi. Ei viinisuosituksia toistaiseksi! Joku puolikuiva valkoviini saattaisi istua hyvinkin. Täytyypä joskus testata.

Jos muutoin kaipaat hyvinkin subjektiivisia viiniarvosteluja, niin klikkaapas itsesi osoitteeseen: 









torstai 15. joulukuuta 2016

Arancini, tomaattikastiketta ja salaattia



Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. Tässä tapauksessa nuo kolme kertaa tämän ruokalajin osalta olivat Rooman lentoasemalla nautittu lounas, TV:stä nähty annoksen kokkaus ja nyt viho viimeisenä Maku-lehdestä luettu resepti. Pakkohan sitä oli tehdä.

Täytyy myöntää, että TV-esityksen jälkeen olin vielä hieman epävarma, josko käsissäni saisin kyseiset herkut syntymään, mutta lehteen painettu ohje sai viimeisenkin epäilyksen häipymään ja päätin edes yrittää ja hyvinhän siinä kävi.

Itse ruokahan on peräisin Sisiliasta ja maustetaan siellä melkoisen tuliseksi. Nimi itsessään tarkoittaa appelsiinia ja liittynee osittain muotoon, osittain väriin. Päätin itse kokeilla keskivahvaa varianttia, joka osoittautui varsin kevyeksi. Kukin tekee makunsa mukaan. Tässä olisi kasassa nyt kolmen reseptin synteesi sovellettuna kahden hengen talouteen. Myönnettäköön, että yksi pallero jäi vielä syömättä, mutta päätyy kylä oikeaan osoitteeseen.

Arrancini kahdelle:

2 dl risottoriisiä
4 dl vettä
1 rkl kasvisfondia

Keitä riisi kasvisliemessä

Lisäykset:

aimo nokare voita
1 dl parmesaaniraastetta
ripaus kurkumaa
suolaa ja pippuria
1 munankeltuainen

Kun riisi on kypsää. lisää voi, raastettu parmesaani, kurkuma, suola ja pippuri. Sekoita hyvin ja anna jäähtyä. Lisää lopuksi munankeltuainen. Sekoita ja anna makujen tasaantua.

Täyte:

6 kirsikkatomaattia, lohkottuna 4 osaan ja siemenet poistettuina
1 kpl tuore mozzarella kuutioituna
4 siivua parmakinkkua silputtuna
12 basilkanlehteä

Tomaattikastike:

Melko perinteinen tomaattikastike on tässä poikaa. Vahvuuden päätät itse chilin määrää säätelemällä. Tässä ohjeessa mennään hyvin kevyellä.

1 silputtu sipuli
2 valkosipulinkynttä
ripaus chiliä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 prk tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl kasvisfondia
1 tl sokeria

Freesaa sipulit öljyssä
Lisää chili ja tomaattipyree
sekoittele hetki ja lisää sitten tomaattimurska, huuhtele purkki vielä noin 2 dl:lla vettä
lisää fondi ja sokeri ja anna kiehua hiljalleen, aina välillä sekoittaen noin tunti. Lisää lpuksi oregano.

Valmistus: lorauta 1,5 litraa rypsi-/friteerausöljyä kattilaan hiljalleen lämpenemään.

Muotoile riisistä hyvin kostutetulle kämmenelle riisistä kuppimainen kerros, johon lisäät täytteet. 1/6 per kourallinen. Peitä riisillä ja kostutahyvin myös toinen käsi. Pyörittele kauniit pallot lautasille odottelemaan. Kun kaikki 6 palloa ovat valmiit, laita jääkaappiin odotteleman.

Kun ruokailuhetki lähenee, tee salaatti, nosta öljykattilan lämpö maksimiin ja kippaa parille syvälle lautaselle panerointiaineet; toiselle pari kananmunaa (sekoita haarukalla) ja toiselle kasa korpujauhoja. Kun öljy alkaa olla mukavan paistolämpöistä, pyörittele riisipallero ensin kananmunaseoksessa, sitten korppujauhoissa ja kiepsauta öljyyn. 4 kpl kerrallaan on ihan hyvä määrä. Anna kiehua kauniin ruskeiksi ja nosta käsipaperille valumaan.



Tarjoile tomaattikastikkeen ja salaatin kera.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Herkullinen kuivatuilla suppilovahveroilla ja ranskalaisella rakuunalla kuorrutettu lohi, suppilovahverokastike


Sienistä on moneksi. Tällä kertaa juolahti päähäni kokeilla kuivatuista suppilovahveroista jauhetulla rouheella kokonainen kirjolohifilee. Suppiksia tuoksutellessa syntyi vielä tuoksumielikuva, joka yhdisti samaan makumaailmaan kotipuutarhassa kasvaneen ranskalaisen rakuunan hienostuneen ja hennon maun. No, kokeillahan sitä piti ja aivan erinomaisin tuloksin. Kaveriksi lohi sai perinteisen pottumuusin ja pakastetuista suppilovahveroista tehdyn kastikkeen. Kelpasi mainiosti ruokailijoille, joita oli tällä kertaa 6 kpl, joten ohje sen mukaan:

Tykötarpeet kuudelle hengelle:

Kala:

1 kokonainen, noin 1 kg painoinen kirjolohifile (D-leikkuu)
suolaa ja pippuria
kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
kuivattua ranskalaista rakuunaa
voita
oliiviöljyä  

Kastike:

reilusti pakastettuja suppilovahveroita
1 keltasipuli
3 dl kuohukermaa
kana- tai kasvisfondia
pippuria
voita

Muusi: Tee kuten haluat. Ihan perinteinen käy.

Aloita kastikkeesta ja muusista, jos teet kaiken alusta alkaen. Muusiin en ota jälleen erikseen kantaa, koska sitä on niin monessa ohjeessa jo ennestään ja sen helpompaa valmistettavaa ei olekaan.

Ota pakastesuppikset sulamaa ajoissa tai sitten sulatat sen verran mikrossa, että saat ne veitsellä karkeaksi silpuksi.

Kippaa kattilaan kunnon nokare voita ja kuutioi nopeasti sipuli voihin kuullottumaan. Perään heitetään suppilot ja kun kaikki ovat saaneet kylpeä voissa hetken, on koittanut aika lorauttaa sekaan fondia ja kermaa. Sitten vain lievää haudutusta ruokailuun asti. Tarkista lopuksi maku.

Kuori lohifileestä kääreet ja asettele se sopivan kokoiseen uunivuokaan. Suolaa tasaisesti. Levitä kalan päälle muutama voinokare. Jauha mikserissä kuivatut suppilovahverot ja sirottele kalan päälle.
Vielä myllystä vähän pippuria sekaan ja käsin hienonnettua, kuivattua ranskalaista rakuunaa päälle. Pieni nauha hyvää oliiviöljyä kruunaa koko komeuden ja syntyy tämän näköinen lähtötilanne:


Ei muuta kuin hela härligheten uuniin 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi tai kunnes kala on sopivan kypsä.

Kätevä isäntä vääntää tällä aikaa muusit kasaan ja jää odottelemaan. Käyhän tähän toki muukin lisuke kuin perunamuusi, mutta varsin hyvin kävi sekin.

En voi olla vielä korostamatta tuota kuivattujen suppilovahveroiden ja ranskalaisen rakuunan hienoa makuyhdistelmää. Se on suorastaan hienostunut. Vielä kun herkun huuhtoo alas hienon Alsacen rieslingin kera, ei voi kuin onnitella itseään. Viinistä löytyy erillinen arvio osoitteesta: http://dionysosviiniblogi.blogspot.fi/search/label/Alsace






tiistai 6. joulukuuta 2016

Poronpaisti uunissa, peruna-palsternakkapyree, kermainen punaviinikastike ja haudutetut ruusukaalit


Syömme todella usein itsenäisyyspäivänä poroa. Se jotenkin vain kuuluu perisuomalaisiin ruokiin herkullisuudessaan. Tavoistani poiketen, ostin tällä kertaa fileen sijasta paistin. Tuote oli Polarican valmistama ja verkkoon kasattu. Todella ikävänä yksityiskohtana mainittakoon, että verkon kumpikin pää oli auki, eli siitä vain puuvilalanka esiin ja solmimaan. Eihän se vaikeaa ole, mutta todella ärsyttävää, että heti pitää ruveta perushommiin itse.

Paisti sai pintaansa reilusti riistamaustetta ja kunnon paistopinnan valurautapadan sulassa voissa. Lisäsin pataan 2 dl vettä ja lihalämpömittarin. Ikävä kyllä, talon kummatkin digitaaliset mittarit ovat rikki, joten jää nähtäväksi miten tuon analogisen kanssa pärjätään. Tällä kertaa meni pari astetta yli, mutta maku oli aivan loistava.

Kun sisälämpö on korkeintaan 60 astetta, otan paistin folion syleilyyn, lisään nesteen kastikkeen sekaan ja siitä se sitten lähtee.

Lihalle:

1,8 kg poron paistia
riistamaustetta
vettä
voita

Mausta kauttaaltaan. Ruskista padassa, varusta lihalämpömittarilla ja anna kypsyä padassa kannen alla, kunnes sisälämpö on 60 astetta. Kääri folioon 30 minuutiksi. Poista verkko ja siivuta paisti.

Peruna-palsternakkasose:

3 suurta rosamundaa
2 suurta palsternakkaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa
vettä

Kuori, paloittele, lisää vesi ja anna kiehua kypsäksi niukassa vedessä. Kaada vesi pois, lisää aimo annos voita ja meitoa ja vispaa perinteinen muusi. Tarkista maku ja tee tarvittavat korjausliikkeet.

Kastike:

1 prk Demi glace-kastikepohjaa
2 dl punaviiniä
1,5 dl kermaa
2 rkl mustaherukkahyytelöä
paistin lientä
suolaa ja pippuria myllystä

Tarkista maku ja tee tarvittavat korjaukset.

Ruusukaalit:

Leikkaa kannat ja poista ylimääräiset lehdet. Laita likoamaan kylmään veteen.Valuta ja laitan kattilan pohjalle hieman voita, vettä ja suolaa. Hauduta miedolla lämöllä, kunnes ruusukaalit ovat napakoita, juuri ja juuri kypsiä. Kotvanen liikaa, niin ovat sitten jo pilalla.

Kun kaikki ovat kypsenneet: Sekoita muusi, tsekkaa soosi ja siivuta poronpaisti, Kokoa annos ja nauti mieleisesi punaviinin kera. Tällä kertaa itsellä Revelotti Ghemme 2003.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Marokkolainen broileri "Ras El Hanout", paahdettuja mantelilastuja, aprikoosia ja kikhernecouscousta

Tällainen ohje tupsahti syliin yllättäen ja pyytämättä ja pakkohan sitä oli kokeilla. Koska tuota Ras El Hanout-mausteseosta ei mistään tähän hätään löytynyt, piti se myös tehdä itse. Saamani ohje on peräisin Ruotsista ja siinä mielessä autenttisuuden todennäköisyys kasvaa heti eikä kyseessä taatusti ole mikään "suomalaiseen makuun" sovellettu ohje.

Aloitetaan mausteseoksen tekemisellä. Sitä varmasti löytyy hyvinvarustetuista itämaisista kaupoista, mutta tässä myös ohje itse tehdylle variantille. Sen mitä et käytä, voit säilyttää vaikka hyvin sujetussa lasipurkissa. Riittää muutamaan seuraavaan kertaan, jos satut tykkäämään. Vaikka tässä ohjeessa viitataan Marokkoon, löytyy vastaavia mausteseoksia samalla nimellä joka puolelta Pohjois-Afrikkaa samalla nimellä. Vähän kuin Garam Masala Intiassa.

Ras El Hanout-mausteseos:

2 rkl jauhettua inkivääriä
2 rkl kurkumaa
2 rkl jauhettua kanelia
2 rkl jauhettua kaardemummaa
2 rkl jauhettua korianteria
2 rkl jauhettua maustepippuria
2 pss sahramia
2 tl jauhettua muskottia
2 tl jauhettua neilikkaa

Muut tykötarpeet:

8 kpl broilernuijia tai koipireisiä vastaava määrä
5 kuivattua aprikoosia (tai enemmän, maun mukaan vaikka tuplamäärä)
1 dl rusinoita
1 rkl Ras El Hanout-mausteseosta
1 tl suolaa
1 maustemitta jauhettua mustapippuria
1 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
1 keltasipuli
1 kesäkurpitsa
2 rkl voisulaa
1 dl vettä

Tarjoiluun:

50 g mantelilastuja
3 dl couscousta

Raapaise uuni 225 asteeseen. Puolita aprikoosit ja liota tuossa vesidesissä rusinoiden kanssa noin 10 minuuttia. Kippaa broitsut uunivuokaan ja sekoittele hyvin mausteseoksen, suolan, mustapippurin ja sitruunankuoriraasteen ja -mehun kanssa. (Tässä vaiheessa tulee kiusaus lisätä vähän maustetta)

Silppua sipuli ja leikkaa kesäkurpitsa tikuiksi (poista ensin pehmein sisus). Kippaa broitsujen sekaan ja mukaan myös aprikoosit ja rusinat. Lorauta päälle liotusvesi ja roiskuttele päälle myös voisula.

Kypsennä uunissa reilu puolituntinen - 45 min. Pyöräyttele välillä muutamaan kertaan broitsut ja muut, että ne saavat kunnon pintaa.

Paahda mantelilastut pannussa kullankeltaisiksi. Ripottele koko komeuden päälle ja tarjoile couscousin ja mahdollisesti kikherneiden kanssa.



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Korianteri-sitruunamarinoitua broileria kookoskastikkeessa, couscousta ja kikhereitä

Piti taasen hieroa harmaita aivosoluja ja miettiä mitä broilerista voisi tehdä. Lyhyt googlaus tuotti idean ja resepti syntyi ihan omassa aivokopassa. Annos ei ole herkullisuudestaan huolimatta laisinkaan kuvauksellinen. Siksi en viitsi ruveta pinseteillä pipertämään mitään erikseen. Hyvää on!

Koko hommaan tarvitaan:

3 - 4 kokonaista broilerin rintafilettä
1 nippu korianteria
2 sitruunan kuori raastettuna ja molempien mehut
suolaa ja pippuria myllystä
pala inkivääriä raastettuna
1 munakoiso itketettynä ja kuutioituna
2 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli silputtuna
1 tkl kookosmaitoa
oliiviöljyä
1 prk kikherneitä

couscousta

Aja nippu korianteria, sitruunan mehut ja kuoriraaste, loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria tasaiseksi marinadiksi. Laita fileet muovipussiin ja kaada litkut päälle. Laita jääkaappiin marinoitumaan.

Viipaloi munakoiso, sipuli ja valkosipulit. Kuivaa munakoisot ja kuutio ne. Freesaa munakoisi ja sipulit öljyssä ja raasta sekaan myös inkivääri. Kaada astiaan kookosmaito ja broilerien marinointiliemi.

Paloittele broilerit ja laita kypsymään soosin sekaan.




perjantai 25. marraskuuta 2016

Paistettua poron sisäfilettä, hasselbackan perunaa, puolukkaista punaviinikastiketta ja violettia ruusukaalia


Tuli vahingossa ostettua pienet poron sisäfileet vaimolleni ja itselleni. Löysin samalla reissulla myös violettia ruusukaalia, jota tietenkin pitää testata. Poron kanssa puolukka on ihan must ja se esiintyy tässä kahdella tavalla. Poron sisäfile on kutakuinkin saman kokoinen kuin karitsan, reilut 100 g per kipale. Se riittää kuitenkin hienosti, kun syö alkupalaksi esimerkiksi viherpippuripateeta, kuten me teimme.

Tähän ateriointiin kahdelle tarvittiin:

2 kpl poron sisäfilettä (kalvoineen 115 g/kpl, ilman kalvoja noin 100 g)
2 kiinteää perunaa kuorittuna ja hasselbackan leikkauksella leikattuna
2 dl demiglace-kastikepohjaa
reilu loraus punaviiniä
loraus riistafondia
2 dl kokonaista pakastepuolukkaa
12 kpl violettia ruusukaalia


Demiglace kattilaan jaa viini kyytiin. Pari tuntia kokoonkeittoa ei redusointia ja sitten pieni huili.

Sillä aikaa, kun kastike kiehuu, kuori perunat, tasaa yksi pinta niin, että ne pysyvät hyvin pystyssä. Leikkaa hasselbackan tyyliin ja liota hetki kylmässä vedessä huljutellen, että tärkkelystä saisi pois siivujen välistä. Kuivaa perunat ja lorauta oliiviöljyä uuniastian pohjalle ja sitten pottujen päälle. Myllystä vielä suolaa päälle ja uuniin 175 asteeseen. Perunoita voi myös valella öljyllä tai voilla paistumisen aikana, jos ehtii.

Pese ruusukaalit ja laita höyrysiivilään ja alle kattilaan vettä. Taasen päälle suolaa myllystä ja höyrytystä noin 15 min. tai kunnes ovatten kypsiä.

Paseeraa siivilän läpi kastikkeeseen puolet puolukoista. Lorauta mukaan riistafondi ja pyöristä maku pienellä määrällä sokeria. Maista ja mausta...

Sokeroi puolet puolukoista ja laita esille annosta varten.

Poronfileisiin riistamaustetta ja pannuun reilusti voita. Todella nopea paisto ja lyhyt vetäytyminen ja sitten vain annokset kasaan. Kaada paistoliemi vielä kastikkeen sekaan.

Kyytipojaksi valikoitui tällä kertaa australialainen Grady Reserve Shiraz Australiasta, vuodelta 2010. Viinistä ja sen yhdistämisestä tähän annokseen enemmän blogissa: dionysosviiniblogi.blogspot.com

lauantai 12. marraskuuta 2016

Sesamkuorrutettu teriyakilohi


Teen yleensä aina teriyakikastikkeeni itse, koska pidän useimpia valmiskastikkeita (jopa Kikkomania) aivan liian makeina. Tämä on luonollisesti ihan makuasia, mutta oma makuaistini hylkii makeaa, kun mennään tietyn pisteen yli.

Tämä sama kastike sopii kaiken lihan kanssa. Niin kalan, possun, naudan kuin siipikarjankin. Sitä voi maustaa halutessaan vaikkapa wasabilla tai tabascolla tai muulla haluamallaan twistillä. Myöskin sen makeuttamiseen voi käyttää joko hunajaa, siirappia, fariinisokeria, muscovadoa jne. tai ihan tavallista ruokosokeria. Vain maku ratkaisee.

Myös etikan suhteen kastike antaa runsaasti vapautta kokille, aivan kuten makeutusainekin. Voit käyttää riisiviinietikkaa, miriniä tai valkoviinietikkaa, väkiviinaetikkaa tai vaikka punaviinietikkaa. Myös sitruuna tai lime käy, mutta taaskin maku ratkaisee mittasuhteet. Tärkeintä on siis maistaa ja taas maistaa ennen kuin läiskit menemään mitään protskua sekaan marinoitumaan.

ÄLÄKÄ missään nimessä kaada kastiketta pois marinoinnin jälkeen. Saat siitä herkullisen lämpimän kastikkeen, kun keität sitä vähän kokoon ja suurustat Majzenalla sopivaan viskositeettiin.

Otetaan nyt tähän tällainen monitulkintainen perusohje. Mittasuhteet hyvin suuntaa antavia!

1/3 Kikkoman-soijakastiketta (sitä perusjuttua. Ei mitään vähäsuolaista tai makeaa!)
1/3 Etikkaa (Mirin, valkoviini-, väkiviina- tms etikkaa)
1/3 Hunajaa, siirappia, tai muuta makeutusta
Lisäksi haluamaasi maustetta tai sitten ei

Sekoita kastike vispilää apuna käyttäen. Varsinkin jos käytät siirappia, on sekoittaminen tärkeää. Säädä määrä ja maku maistamalla ja taas maistamalla. Kun olet tyytyväinen, laita kalanpalat marinoitumaan jääkaappiin vaikkapa tunniksi. Jos palat eivät peity, pyöritä niitä niin, että jokainen pinta saa osansa marinadista.

Valmistele lisuke, mitä se sitten onkaan. Se voi olla vaikkapa shiitakesieniä ja soijapapuja taikka sitten ihan vaikka sen kuuluisan perusohjeen mukaisesti pestyä ja keitettyä jasminriisiä. Ajoita valmistus niin, että on samaan aikaan valmista kuin kala.

Ota kalat pois marinadista ja siivilöi marinadi kattilaan. Kiehauta, keitä kokoon ja suurusta. Tarkista maku ja pidä lämpimänä.

Ota lohipaloihin paistopinta pannulla jokaiselle sivulle. Pyörittele sesamsiemenissä ja laita uunin kypsymään. Saa jäädä sisältä lähes raáksi. Jos et pidä siitä, paista pitempään. Tuolloin kala on kiinteämpää ja kuivempaa, mutta haluamasi kaltaista.

Kasaa annokset ja lusikoi kastiketta sekaan. Nokare wasabia lisää nautintoa muutaman pykälän.

Itsellä pääsi livahtamaan vielä pienet sashimitkin tuohon lautasen toiseen päähän. Toimii!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Padassa kypsennetty kokonainen sorsa


Ai että oli taas käsittämättömän hyvää!

Nyrjähdin taas kauppahallissa herkuttelun polulle ja mukaani tarttui kokonainen sorsa. No, mikäs siinä. Kyllä siitä maukasta saadaan. Lintu oli onneksi kunnolla nypitty ja kärvennetty, joten heti vain maustamaan ja kokkaamaan. Jos joku luulee, että tämä on jotenkin elitistististä ja kallista, niin ihan vain huvikseni laskeskelin, että sorsa luineen maksaa hyvin tarkkaan saman verran kuin kilo broilerinfilettä, jopa vähemmän!

Koko hommaan tarvitaan:

1 sorsa
1 palsternakka
2 banaanisalottisipulia
1 pkt italian pekonia (HK), koska pancetta on vissiin suojattu...
3 suurta tuoretta herkkusientä
6 valkosipulin kynttä
oksa tuoretta timjamia
puolikas kuivattu chilipalko
kourallinen kuivattuja aprikooseja
voita
fondia mieltymyksesi mukaan (itse käytin noin 3 dl riistalientä fondista laimennettuna)
riistamaustetta
suolaa ja pippuria

Aloitan pesemällä ruhon kylmällä vedellä sisältä ja päältä ja sitten upotan hänet vuorokaudeksi suolaveteen, jotta koko lintu suolaantuu tasaisesti. Käytän tähän 2 litraa kylmää vettä ja 18 g karkeaa merisuolaa. Taaskin auvoisana aamuna tai ehkä mieluummmin iltana (koska meillä ei syödä päivällistä jostain syystä koskaan ennen iltaseiskaa), otetaan fogeli pois liemestä ja puristellaan myös sieltä magasta kaikki litkut veke. Anna valuuntua kaula-aukko alaspäin vielä tovi. Kuivaa lintu paperilla kauttaaltaan.

Koska sorsa on melko kuiva, niin tuo italian pekoni eli pancetta tulee todella tarpeeseen. Kerrankin saa olla etu- tai keskisormi tanassa ja hivuttaa nahan ja lihan väliin isot aukot. Nämä tunget tietysti täyteen tuota ohutta possunkylkeä. Kaikki loput sitten vatsaonteloon. Tästä pekonista on se merkittävä ilo, että se ei ole sitä iänikuista savupekonia, vaan samaa tavaraa, mutta ilman savuaromia. En silti voi lakata ihmettelemästä miksi valmistaja on pakannut sen makkarasuoleen ja siivuttanutkin vähän liian paksuksi. Annan kuitenkin anteeksi, koska savuaromia siinä ei ole. Kaulanahkaa oli sen verran jäljellä, että sain vielä senkin tungettua samoihin, sormin avattuihin aukkoihin pekonin perään, joten tiivistä pitäisi olla.

Pintaan hierotaan runsaasti riistamaustetta. Koko komeus ruskistetaan pannussa runsaassa määrässä voita. Kun lintu on kauttaaltaan ruskistunut, voi sen nostaa pataan, rintapuoli ylöspäin. Pannussa freesaat sitten kaikki loput ainekset. Kaada pannuun vesi ja fonsi ja sekoita vielä ennen kuin kaadat kaiken pataan. Hauduta noin 150 asteisessa uunissa kannen alla vähintään tunnin ajan. Jos haluat rapean nahan, voit kaataa liemet pois kastiketta vasrten ja antaa sorsan olla uunissa padassaan vielä 15 - 20 minuuttia.

Tässä kohdassa lähiomaiset ovat nähneet, joten kansi päälle ja uuniin.



Siivilöi liemi kattilaan. Tarkista liemen maku, keitä tarvittaessa kokoon ja lisää kermaa ja suurusta siitä kastike. Pihlajanmarja-, musteherukka- tai muu hapokas marjahyytelö sopii mausteeksi kastikkeeseen sekä lisukkeeksi. Kyllähän tähän tarttis jotain vihreääkin saada, mutta unohtui ostaa. Haudutetut ruusukaalit tms. olis kova juttu. Syön tätä siis yksin ja eilisen muusin kanssa. Hyvää ripassoa on toki tarjolla.

Aloitusmeny on tällainen: Irroita rintalihat, laita koivet ja siivet odottamaan aikaa parempaa. Viipaloi fileet ja tarjoile yhdessä kermakastikkeen ja lisukkeiden kanssa. Pottumuusi ei ole suinkaan huono vaihtoehto. Myös belugalinsseistä saa hieman erilaisen tykötarpeen ja maultaan se sopii linnulle erinomaisesti. Myös sienet lähes kaikissa muodoissaan ovat oiva kumppani sorsalle, Niitähän toki löytyy padan pohjalta...

lauantai 29. lokakuuta 2016

Calvadosliekitetyt karitsan munuaiset dijonkermakastiketta

Tällaista herkkua tulee harvoin tehtyä, mutta tällä kertaa kauppahallista löytyi taasen tätäkin onnen ja
autuuden lähdettä. En oikein pysty kuvittelemaan muuta makumaailmaa kuin tämän liekitetyn version ja sinappikastikkeen. Siksi siis tätä tällä kertaa:

Ostin 5 munuaisia, koska tämä sisäelin on kiinteydessään kovasti täyttävää ja sitä vielä korostavat sekä kastike että sen kanssa tarjottava perunamuusi. Kastikkeen aineita voi lisätä munuaisten ja ruokailijoiden määrän mukaan, mutta maltillisesti tietenkin. Alla olevat mitat riittävät ainakin kolmen hengen annokseen.

Tällä kertaa valmisti tätä herkkua vain itselleni, eikä siitä paljoa jäänyt. Muusia toki kului harvinaisen vähän:

Resepti yhdelle:

5 kpl karitsan munuaisia 
reilusti voita
2 banaanisalottisipulia kuutioituna melko pieniksi
2 suurta tuoretta herkkusientä lohkottuna 8 osaan
1 dl Calvadosta
2 dl kuohukermaa
2 rkl dijon-sinappia
suolaa ja pippuria myllystä

Kuvittelin alunperin, että karitsan munuaiset kannattaa ryöpätä, mutta perusteellinen googlaus paljasti tämän ihan turhaksi. Ja näin jälkeenpäin olen ylionnellinen, etten tätä varotoimenpidettä suorittanut. Possun munuaisten kohdalla se on pakollista, mutta ne ovatkin enemmän kissoja varten. Naudankin munuaiset ehkä, vasikan ei. Senkin opin tuossa matkan varrella, että varsinkin lampaan ja karitsan munuaiset eivät kestä liottamista, koska ne imevät itseensä kovasti nestettä. Siispä kevyt huuhtelu ja seuraavat toimenpiteet:

Halkaise munuaiset pitkittäin ja poista sisältä saksilla kaikki valkoinen rasva. Monessa nettiohjeessa neuvotaan nylkemään vielä pinnan kalvo pois. Meikäläisen nakkisormille se osoittautui mahdottomaksi työksi ja ratkaisin asia puolittamalla munuaispuolikkaat vielä keskeltä. Suolaa ja pippuroi. Paloittele myös sienet ja sipulit. Kuumenna pannu ja paista munuaisia voissa noin 2 minuuttia per puoli. Ne eivät paistettaessa kovastikaan käpristy, kun laittaa ne pannulle leikattu puoli alaspäin. Pitkä kypsennys tekee niistä sitkeitä. Nosta munuaiset sivuun.

Lisää pannulle vielä vähän voita, sienet ja sipulit. Anna freesaantua hetki niin, että sienistä alkavat nesteet tulla ulos. Lisää munuaiset ja anna koko komeuden kuumentua. Lisää Calvados ja tuikkaa tuleen. Jos et ole ennen liekittänyt, lienee syytä muistuttaa, että pannu ei saa olla liesituulettimen alla, sillä liekit ovat noin puolimetriset. Rasvainen ilmastointikanava saattaisi aiheuttaa pientä hämminkiä kesken ruoanlaiton. Sheikkaa kunnes liekki on sammunut. Lisää dijon ja kerma. Sekoita ja kuumenna. Tarkista maku. Joudut todennäköisesti lisäämään hieman suolaa. Tarjoile muusin kera.

On niin tautisen hyvää, että jopa laadukas ripasso alkaa tuntua hieman halvalta tähän yhdistelmään. Kenties Amarone tai peräti Brunello olisivat parempia kumppaneita. 


Hedelmäinen ja pähkinäinen pataleipä


En todellakaan ole mikään leipuri! Ainakaan mitä tulee makeisiin leivonnaisiin. Joulutorttuja olen joskus tehtaillut ja muutenkin lähinä voitaikinasta jotain pientä makeaa.

Ruokaleivän leipominen sen sijaan on ihan mukavaa puuha, kunhan vain on aikaa. Nyt sattui olemaan ja siksi syntyi tällainen pataleipä, joka on netistä löytyvien ohjeiden synteesi lisättynä omalla twistillä. Alkavat nuo markettien myslileivät ja muut "pakasteesta vastapaistetut" välillä vähän tökkiä.

Olen hieman liian suurpiirteinen ihminen leipuriksi. Siksi lopputulos on aina jonkinasteinen arvoitus. Näyttävät nuo leivontaohjeet olevan ihan grammantarkkaa hommaa ja siihen ei meikäläisen kärsivällisyys tahdo taipua.

Tällä kertaa mentiin näillä:

noin 5 dl vehnäjauhoja
noin 2 dl spelttijauhoja
3 1/2 dl kädenlämpöistä vettä
noin herneen kokoinen nurkkapala tuoretta hiivaa
2 tl merisuolaa
reilu kourallinen cashewpähkinöitä silputtuna
reilu kourallinen kuivattuja aprikooseja silputtuna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet ja sekoita käsin tai kauhalla. Peitä astia ja anna kohota huoneenlämmössä noin vuorokausi!

Kun uusi päivä koittaa ja taikina on kohonnut, käännä uunin nupit 225 asteeseen ja laita sinne yksinäinen valurautapata.

Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä leipää muistuttava pallero. Peitä liinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia.

Kun tuo puolituntinen on kulunut, ota esille leivinarkki ja nosta leipä sen keskelle. Tee pintaan pari viiltoa veitsellä niin saat kauniimman pinnan. Ota pata uunista ja nosta leivinpaperin kanssa leipä pataan. Kansi päälle ja uuniin. Noin 30 minuutin paiston jälkeen ota padan kansi pois ja jatka paistamista vielä noin vartti. Yritä malttaa antaa leivän hieman jäähtyä ennen kuin isket siihen nyrkkisi ja syöt vatsasi turvoksiin. On muuten aika hyvää! Ja nyt sitten voita kehiin eikä mitään kevytlevitteitä!!!

perjantai 28. lokakuuta 2016

Valkoviinissä höyrytettyä Ruijanpallasta, fenkolia ja palsternakkaa


Ruijanpallas eli ruotsiksi Hälleflundra on maailman suurin kampelalaji, joka voi kasvaa jopa yli 300 kiloiseksi. Se alkaa käydä jo lähes uhanalaiseksi kalaksi, mutta sitä saa vielä kuitenkin vielä ihan siimalla pyydettynä ja MSC-sertifioituna ja tätä voitaneen pitää vielä kohtuullisen kestävänä kalastusmuotona. Täytyy vain toivoa, että pojilla on paksut siimat, jos sattuisi se 300-kiloinen jysähtämään sinne koukkuun. Tiettävästi tätä herkkua myös kasvatetaan nykyisin.

Kala on meillä hieman tuntematon, mutta muissa Pohjoismaissa yksi arvostetuimmista valkoisista kaloista yhdessä merianturan kanssa. Varsinnkin Ruotsissa sen arvostus on suurta ja siksi myös ravintola-alalla huijauksia on siellä paljon. Grönlannista tuotu serkku "Hällefisk" kasvaa korkeintaan 50-kiloiseksi. Ei sitä nimi pahenna ja kala on erittäin hyvä, mutta ravintolamaailmassa siitä muuntautuu helposti Ruijanpallas eli Hälleflundra ja hintakin on sitten sen mukainen. Ilmiö on vastaava kuin lehmän metamorfoosi häräksi.

Kala on keskirasvainen (noin 14%) ja siksi sen hellä käsittely on suotavaa. Käytännössä rasvaa on saman verran kuin silakassa. Kiinteän rakenteensa puolesta se soveltuu vaikka mihin, mutta sen hienostunut maku kärsii kyllä kovasta käsittelystä. Siksi olen päätynyt hieman hellävaraisempaan reseptiin.

Höyrytetty valkoinen kala on harvoin kovin esteettisesti edukseen. Ei tälläkään kertaa. Liemeen olisi tietysti voinut lisätä vaikka sahramia tai tomaattia ja saada sitä kautta kokonaisuuteen enemmän väriä.

150 - 200 g ruijanpallasta per ruokailija
banaanisalottispulia lohkottuna
puolikas fenkolia per ruokailija
muutama kiekko palsternakkaa
kanafondia
pari laakerinlehteä
muutama kokonainen valkopippuri
limen mehua
valkoviiniä (kuiva riesling)
suolaa myllystä
voita ja/tai oliiviöljyä

Ota ihan ekaksi kalapalat käsittelyyn. Purista vuokaan hieman limen mehua ja loraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuroi palat molemmin puolin ja anna maustua noin 1/2 tuntia. Sinä aikana teet seuraavat toimenpiteet:

Kuori ja lohko sipulit, viipaloi fenkolit, ja säästä niiden vihreä tillimäinen osa koristeeksi. Kuori ja leikkaa palsternakka kiekoiksi. Ota nokare voita tai oliiviöljyä ja lorauttele kattilaan. Freesaa rasvassa kasvikset, lisää pippurit ja laakerinlehti, fondi ja valkoviini niin, että kasvikset lähes peittyvät. Anna hautua kannen alla, kunnes fenkoli on neulalla kokeiltuna kypsää. Lisää kasvisten päälle kalat ja anna hautua muutama minutti. Poimi erilleen ja rakenna kauniit annokset ja koristele "fenkolitillillä". Tarkista liemen maku ja lisää sitä annoksen päälle, viimeistele lopuksi vielä annos muutamalla tipalla limen mehua. Nauti!

Tällä ohjeella valmistettuna ruoka oli todella herkullinen, mutta melko hapokas. Juomaksi nautittu sama rutikuiva riesling, jota oli myös liemessä, alkoi tuntua jopa hieman makealta. Kenties ruoka kaipaisi kyytipojaksi jotain puolikuivaa mieluummin. Itselläni on niiden suhteen kyllä suuri asenteellinen ongelma, koska jo 5 g jäännössokeria litraa kohti tahtoo kategorisoitua makeaksi ja jäädä siksi ostamatta.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Punaviinissä haudutettua possunposkea, homejuusto-rosmariiniperunat


Herkullista ruokaa, joka maistuu aina, kun on aikaa hauduttaa ruokaa uunissa vähintään kolme tuntia. Nyt on kyllä pakko kehua, että on muuten paras possuateria, minkä olen koskaan syönyt! Ja niitä on ihan muutama ehtinyt kertyä. Tässä se kuuluisa piste i:n päällä oli haudutusliemen chilipalko. Kokonaisena sekaan heitetty chili antoi juuri sen hennon, mutta ratkaisevan särmän, joka helposti jää uupumaan, kun pitkään haudutetun ruoan maut alkavat tasaantua ja tavallaan myös miedontua. Tämä oli täysi kymppi.

Possussahan paras liha on poskissa ja toiseksi paras potkissa. Muut, niin sanotut arvo-osat, ovat vain laiskan kokkaajan keksintöä. Olen muutaman herkullisen potka-ateria syönyt Saksassa ja jokusen myös itse valmistanut, mutta niitä ei tähän voi verrata. Nyt on omakehu paikallaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Tällä kertaa annokseen käytettiin:

6 kpl possun poskia
2 banaanisalottisipulia
6 valkosipulin kynttä
1 kuivattu chilipalko siemenineen
1/2 ploa punaviiniä
loraus riistafondia
1 oksa tuoretta rosmariinia
1 oksa tuoretta timjamia
loraus oliiviöljyä
nokare voita
suolaa ja pippuria myllystä
vettä

Suolaa ja pippuroi posket molemmin puolin. Lorauta pataan oliiviöljy ja voi. Kun voi on hiljentynyt, ruskista poskenpalat molemmin puolin, lisää sipulit ja valkosipulin kynnet ja yrtit. Kiepauta hetki. Lisää punaviini, sekoita hieman, lisää loraus fondia ja vettä niin, että kaikki peittyy.

Padan kansi päälle ja uuniin 150 asteeseen noin 3 tunniksi.

Homejuusto-rosmariiniperunat

muutama peruna kuorittuna ja kuutioituna
1 rosmariinin oksa
loraus kermaa
ylikypsää valkohomejuustoa (brie, camnbert yms). Itselläni sattui olemaan jääkaapissa puolikas Rocchetta jäljellä ja se oli vielä hyvässä kunnossa, vaikkakin jo erittäin valuvaa.

Sekoita uunin kestävässä astiassa kuutioidut perunat, riivityt rosmariinin lehdet, juusto ja kerma. Laita padan kaveriksi uuniin viimeiseksi tunniksi. Jos pinta ei ruskistu tarpeeksi, nosta pata pois, ja uuniritilä hieman ylemmäs ja perunat saavat hetkessä kauniin värin. Ota hetkeksi vetäytymään, tarkista maut ja tarjoile poskien kaverina, haluamiesi lisukkeiden kera. Haudutuslientä tietysti mukaan joko sellaisenaan tai siivilöitynä ja kastikkeeksi suurustettuna.

Jos jotain jää seuraavaan päivään, niin älä ihmeessä laita mikroon! Uuninkestävät astiat alumiinifoliolla peitettynä ja uunissa taasen 150 asteessa jääkaappikylmästä noin tunti. Ero mikroateriaan on huikea...

Viinisuositus aterialle vähintään laadukas ripasso!



sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Paahdettu kokonainen kukkakaali, kaprista, salviaa ja ruskistettua voita


Tämän sunnuntain kasvisruokareseptin varastin nuorelta ruotsalaiskokilta, Tommy Myllymäeltä. Hän on niittänyt kansainvälistä mainetta muunmuassa Bocuse dÒrissa sekä MM- että EM-tasolla ja on suuri julkkiskokki Ruotsissa. Koska hän ei liene Suomessa kovinkaan tunnettu, rohkenen lainata hänen reseptiään ihan avoimesti sen tunnustaen. Tämä ohje nyt vain oli nin houkutteleva, että sitä oli pakko kokeilla ja hyväähän siitä tuli! Aito meijerivoi sen taas tekee.

Tämä toimii niin lisukkeena kuin ihan sellaisenaan. Parhaimmillaan kukkakaalin rakenteessa on monta ulottuvuutta. Päällä rapsakka kuori, keskellä lempeän pehmeä rakenne ja sisus vielä ihan tuoreen rapsakkaa sekin. Tässä ainekset neljälle:

1 suurehko kukkakaali (tässä tapauksessa putsattuna 900 g)
100 + 150 g voita
20 salvian lehteä
1 purkki pieniä kapriksia valutettuna (n.65 g)
3-4 tl sitruunan mehua
suolaa

Puhdista kukkakaali ja leikkaa kantaa niin, että voit asetella sen tukevasti uunivuokaan.

Hiero kukkakaalin pintaan kauttaaltaan 100 voita ja suolaa pinta hyvin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Tiputa lämpö 150 asteeseen ja anna paahtua vielä 40 - 60 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Riippuu siis uunista ja kukkakaalin koosta.

Viimeistelykastikkeeksi teet nopeasti erittäin raikkaan voi-kapriskastikkeen näin:

Sulata 150 g voita kattilassa. Kun voi on hiljentynyt, lisää salvian lehdet ja "paista" niitä peräti 20 sekuntia, eli äkkiä kattila pois hellalta. Lisää kaprikset ja sitruuna. Irroita kukkakaalista nuppuja ja lorauttele kastiketta päälle.

Ei tästä kasvisruoka paljon parane! Vegaanit korvatkoon voin huippulaadukkaalla oliiviöljyllä. Ihan saman makuista siitä ei tietenkään tule.

Itse söimme tämän ihan pääruokana. Ei ollut huono! Varsinkaan kun sen sai huuhtoa alas tällaisen herkun kanssa. Kiitos viinimestarit.com :


tiistai 11. lokakuuta 2016

Makkarakastike ja perunamuusi


Tässä oma versioni suomalaisen kotiruoan ytimestä ja siitä rakkaasta "vihanneksestamme" makkarasta. Aika harvassa on lihansyöjä, joka ei tästä tykkää. Jokainen tekee sen tietysti rakastamastaan makkarasta. Itse valitsin lihaisan kotimaisen grillimakkaran luonnonsuolikuoressa, mutta jätettäköön nyt merkki ja malli kertomatta. Tein vähän reilumman annoksen, josta riittää ainakin pariksi päiväksi, koska arkena saattaa olla muutakin tekemistä.

Kastike

800 g grillimakkaraa
2 keltasipulia
vehnäjauhoja
oliiviöljyä
2 dl kuohukermaa
vettä
suolaa ja pippuria myllystä
jokunen tippa Tabascoa
ruokalusikallinen HP-kastiketta
ruokalusikallinen Djon-sinappia

Pottumuusi

1 kg kuorittua jauhoista perunaa
7 valkosipulin kynttä
karkeaa suolaa keitinveteen
voita
maitoa

Kuori perunat valmiiksi kylmään veteen ja laita odottamaan.

Ota iso kattila ja lorauta sen pohjalle oliiviöljy (rypsiöljykin käy, jos vierastaa tässä oliiviöljyn makua). Lämpöä kattilan alle ja kun öljy lämpiää, niin sekaan sopivaksi katsomasi määrä vehnäjauhoa ja koko ajan sekoittaen ruskista jauhot niin ruskeaksi kuin uskallat, mutta älä polta. Öljy kestää lämpöä voita paremmin ja siksi käytän nykyisin sitä. Kuumenna vedekeittimessä vesi ja kun et enää uskalla ruskistaa jauhoja, niin keittimestä vispilän vimmatusti sekoittaessa kuumaa vettä kattilaan niin, että soosi jää hieman ohueksi vielä tässä vaiheessa. Sekoittele rauhassa ja laske lämpö sille tasolle, että kastike hiljalleen poreilee. Vehnäjauhojen maku häviää vajaan puolen tunnin kuluessa. Siinä ajassa ehdit tehdä kaiken muun. Samalla kastike sakenee jauhojen turvotessa. Lisää jossain vaiheessa myös kerma.

Vipaloi makkarat ja sipulit. Ruskista pienemmissä erissä pannulla ja sekoita poreilevan kastikkeen sekaan. Lisää Dijon ja tabasco. Odottele vielä suolan kanssa, sillä makkarasta irtoaa kiehumisen aikana suolaa myös kastikkeeseen. Anna poreilla rauhassa vaikka vähän kauemminkin. Aina vain paranee ajan funktiona.

Paloittele perunat ja kippaa ne kattilaan valkosipulin kynsien kanssa ja lisää sekaan makusi mukaan karkeaa merisuolaa. Lisää päälle kylmää vettä niin että perunat eivät kokonaan peity, mutta melkein.
Lämpö taas kattilan alle ja kun kiehunta alkaa, tiputa lämpö tasolle, jolla potut juuri kiehuvat. Anna heidän kiehua kypsiksi.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada ylimääräinen vesi pois ja lisää kattilaan reilu nokare voita ja hieman maitoa. Sähkövatkain hoitaa sekoituksen, eikä mitään pusertimia tai nuijia tarvita, jos potut ovat kunnolla kypsiä. Lisää tarvittaessa maitoa, tarkista maku.

Molemmat ovat valmiita syötäväksi. Kasaa annokset ja nauti sopivien tillbehöörien kanssa. Salaatti kannattaa kasata eri lautaselle, sillä makkarakastike ei sovellu salaatinkastikkeeksi. Suolakurkku ja etikkapunajuuri ovat omat suosikkini. Myös hapankaali sopii hienosti.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Hirvipyörykät


Tämänkin sunnuntaipäivällisen pelastajaksi selviytyi ylivoimaisesti taas kauppahalli. Lihatiskiä katsellessa makurin suuhun toivat veden niin hevosen, karitsan, hirven kuin naudankin jauheliha. Oli siellä toki samoista eläimistä arvopalojakin, mutta jotenkin teki mieli ihan perusjauhelihaa ja valintaprosessini päättyi hirveen. Sitä ei kaupunkilaispoika usein kotiinsa saa, ellei satu kuulumaan metsästysharrastajiin. En satu kuulumaan.

Vähärasvainen liha sai vielä täydennykseksi possunkylkeä pancettan muodossa ja resepti alkoi hahmottua harmaassa aivosolukossa.

Jostain erikoisesta syystä kaikki ruoat, joihin yhdistetään nimitasolla "metsästäjä", liittyvät jotenkin sieniin. Metsästäjänleike, metsästäjänleipä etc. Liekö sitten syynä se, että jos passimies ei muuta saalista  saa, niin ainakin sieniä löytyy. Vitsikkäimmät lajitoverini väittävät, että termi "vegetarian" on intiaanien kieltä ja tarkoitaa huonoa metsästäjää. Itse en tuota metsästäjä-sanaa sapuskalle antanut, mutta kruunuksi aterialle kannattaakin tehdä kunnon sienikastike omista suosikkisienistä.

Kantarellit, torvisienet, suppilovahverot tai tuoreet herkkusienet sopivat mahdottoman hienosti tämän herkullisen ruoan seuraan. Sienet, varsinkin herkkusienet, sisältävät runsaasti sitä kuuluisaa viidetta makua, umamia, joka antaa ruoalle aromikkaan ja täyteläisen maun.


500 g jauhettua hirven lihaa
150 g pancettaa tai "Italian pekonia" (löytyi sillä nimellä uutuutena lähimarketistamme)
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
laadukasta oliiviöljyä
korppujauhoja
1 kananmuna
loraus kermaa
Riistan makua korostavia yrttejä (rosmariinia, jauhettua katajanmarjaa, korianteria, salviaa, timjamia) maun mukaan
suolaa ja pippuria myllystä

Aloita sekoittamalla korppujauhot, mausteet, kananmuna ja kerma kulhossa. Freesaa sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä ja anna jäähtyä hetki. Kippaa samaan kulhoon.

Leikkaa pancetta pienen pieniksi kuutioiksi. Sekoita mauste-sipuli-massaan hirven liha, sekoita hyvin ja kippaa lopuksi sekaan pancettasilppu ja sekoita jälleen kunnon massaksi. Muotoile massasta reilun kokoisia pyöryköitä leivinpaperille uunipellin päälle. Säädä lämpö 200 asteeseen.


Tarjoile perunamuusin ja sienikastikkeen kera. Suolakurkut ja etikkapunajuuret sopivat mainiosti tykö. Sekä muusille että soosille löytyvät ohjeet vanhemmista blogiteksteistä sekä KVG-menetelmällä todella helposti.





lauantai 8. lokakuuta 2016

Paahdettua helmikanaa "Montepulciano"


Päivä päivältä enemmän alan olla ruokainspiraatiosta huolissani. En löydä sitä enää marketista, jossa esimerkiksi purkkitapenade on joko poistettu valikoimasta tai piirretty hyllykuvaan johonkin sellaiseen paikkaan, josta en sitä enää löydä. Siispä tapenadekin tehtiin eilen ihan itse. On toki tehty lukuisia kertoja ennenkin, mutta juuri sen kerran, kun haluaisi jossain oikaista, niin eipä käy se ...

Meillä oli aikanaan Suomen suurimmissa kaupungeissa yksi tavarataloketju, jonka elintarvikeosasto huokui ruokainspiraatiota. Hinnallakaan ei ollut juuri mitään merkitystä, koska kaikki herkut sai samasta paikasta; lihat, kalat, juustot ja leivät. Hurja määrä heräteostoksia hintaan katsomatta. Nyt sen samaisen marketin hyllyt huokuvat tyhjyyttään ja mistään ei löydä mitään. Olen todella surullinen ja pettynyt. En siis mene enää sinnekään.

Ainoaksi keitaakseni on muodostunut aivan taivaallinen TAMPEREEN KAUPPAHALLI. Se onneksi parantaa tarjontaansa kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Sinne siis aina kun vain ehtii ja tekee mieli herkutella.

Tällä kertaa ykköspaikan lunasti meille kahdelle kummallekin oma helmikana. Olen sitä pari kertaa valmistanut ennenkin, mutta nyt halusin tehdä jotain vähän enemmän ja parempaa. Lyhyt googlaus tuotti lähes vesiperän, joten itse taas luomisen työhön. Mikäs sen mukavampaa!


Ostin mielestäni helmikanalle sopivan viinin ja esteettinen houkutus meni tällä kertaa järjen edelle. Pitäishän minun viiniharrastajana tietää, että hienolla etiketillä myydään yleensä hintaansa heikompaa viiniä!

Vaikka kyseessä onkin 15 €:n viini, perustin lopullisen valinnan kuitenkin etikettiin ja tuotteen lopulliseen houkuttelevuuteen. Onhan se kaunis, ei siitä mihinkään pääse! Nähtäväksi jää, onko sisältö lähelläkään sitä, mitä toivon sen olevan. Nyt, kun se on juotu, niin täytyy myöntää, että kokemus oli eritäin positiivinen. Marjaisa ja hedelmäinen ja juuri tähän yhdistelmään sopiva.

Vuosikerta on 2014, joten mitään tanniinipommia ei liene odotettavissa, mutta hedelmäinen ja helmikanalle sopivaa yhdistelmää odotan kovasti. Näin juuri kävi.

Itse fogelille keräsin tällaisen setin:



Pihapuutarhasta siis vähän yrttejä; rosmariinia, ranskalaista rakuunaa ja salviaa. Lisänä tuoreita herkkusieniä, purjoa, chiliä, valkosipulia ja yksi keltasipuli. Lykkäsin kanojen vatsaonteloon ensin yhden valkosipulinkynnen, kunnon voinokareen ja neljänneksen keltasipulista. Lopuksi törkkäsin kummastakin päästä sisään puolikkaan rosmariininoksan. Päälle reilusti sormisuolaa ja pippuria myllystä. Sitten kummallekin kanalle kunnon paistopinta pannussa. Tämän prosessin aikana valmistelin heille valurautavuokaan kunnon pedin purjosta, salviasta, sienistä ja sipulista:





Tämä komeus lähti sitten uuniin 175 asteeseen alufolion kattamana noin 45 minuutiksi. Lorautin vielä ennen peittämistä päälle koko paistoliemen ja reilun lorauksen huippuluokan oliiviöljyä.

Kun otin folion pois päältä, oli vuoan pohjalle muodostunut kivasti nestettä, muttei liikaa. Nostin uuniritilää pari pykälää, vaihdoin ylälämpöön ja lykkäsin vuoan takaisin uuniin. Noin 20 minuutin paahto ja sen päälle vielä samanmittainen vetäytyminen folion alla ja "voila! Tipuset ääntä kohti ja Montepulciano d`Abruzzon ja pikku patonginpalan kera herkutellaan. Lusikoin vielä paistoliemet lautasille.

Tässä kohtaa on vielä syytä muistuttaa, että nämä tipuset ovat poikkeuksetta tuontitavaraa, joten salmonellariski on aina olemassa. Siksi keitiöhygienia ja vähintään 60 asteen sisälämpö ovat molemmat täysin ratkaisevia, ettei tarvitse Pregosaa tai Imodiumia. No, leikki leikkinä. Näillä asioilla ei kannata riskeerata mitään.

Jälkiruoaksi löysin vielä samaisen kauppahallin juustosopista ERITTÄIN herkullisen juuston.


 Lähes viinipullomme hintaisen kimpaleemme arvoinen juusto oli mielenkiintoinen ja parhaimmillaan vihreän, kivellisen oliivin ja viinin kumppanina. Jopa patonki oli tälle juustolle liikaa. Tästä riittää vähän pitempäänkin.



maanantai 3. lokakuuta 2016

Värikäs lisukesalaatti pavuista, sienistä, tomaateista ja kurkusta


En keksinyt tälle mitään fiksumpaa nimeä. Hurjan hyvän makuinen tämä on sellaisenaan syötäväksi tai lisukeena mille tahansa ruoalle. Annoin tuoreille härkäpavuille vielä yhden mahdollisuuden tekemällä ne alusta asti itse, mutta aika työlästä hommaa tuo on. Purkkitavarana niitä ei ainakaan minun lähikaupassani ole. Pakasteena saa sen sijaan soijapapuja ja ne ovat ihan yhtä maukkaita ja vieläpä saman värisiä.

Tähän sekoitukseen käytin edelliseltä päivältä jääneet, uunissa valmistetut rosmariiniherkkusienet ja puolikuivatut kirsikkatomaatin puolikkaat. Sienet on vain viipaloitu ja oliiviöljyn, suolan, pippurin ja rosmariinin kanssa noin vartin verran kypsennetty.

Koko komeuteen tarvittiin:

1/2 kg tuoreita härkäpavun palkoja
1 prk kikherneitä
1 avomaankurkku
2 valkosipulinkynttä
(yllä mainitut tomaatit ja sienet)
suolaa, sokeria, etikkaa, punaviinietikkaa, öljyä ja pippuria myllystä
ripaus jauhettua korianteria
erinomaista oliiviöljyä

Aloita tekemällä kurkulle liemi. Sekoita 1 rkl suolaa ja 1 rkl sokeria sekä loraus etikkaa ja kolme lorausta vettä sekaisin kurkkuliemeksi. Kuori ja lohko kurkku 4 osaan ja leikkaa vielä siemenet pois. Kuutioi loput ja kippaa liemeen, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin maustumaan.

Laita härkapapujen keitinvesi kuumenemaan ja nouki sinä aikana paloista pavut ulos. Huuhtele. Kun vesi kiehuu, lisää kattilaan suolaa ja kippaa pavut perään ja keitä maksimissaan 3 minuuttia. Pidä kulho jääkylmää vettä lähellä ja nostele pavut reikäkauhalla kylmään veteen, etteivät ne kypsy enempää. Anna jäähtyä ja kuori harmaa kalvo pavuista pois.

Huuhtele kikherneet, valuta ja heitä kulhoon. Sekaan myös sienet, tomaatit ja härkäpavut. Purista päälle pari valkosipulinkynttä, ripaus korianteria sekä suolaa ja pippuria myllystä ja aimo loraus oliiviöljyä päälle.

Valuta kurkkukuutiot ja tarkista maku. Sekoita ne salaattiin ja makusi mukaan lorauta päälle vielä hieman punaviinietikkaa. Uusi sekoitus ja homma on selvä.

Jos nurkissa lojuu käyttämttömiä yrttejä, kuten lehtipersilja, korianteri tms, niin sopii vielä kyytiin. Etikka tosin tuhoaa niiden rakenteen nopeasti. Ja ei kun syömään!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Pariloitua makrillifilettä, kukkakaalicouscous sekä uuniipaahdettua purjoa ja fenkolia


Nyt meinasi lähteä ihan kokonaan mopo käsistä, kun löysin kauppahallin kalatiskiltä tuoreita makrillifileitä ja innostuin niistä aivan suunnattomasti. Sillä hetkellä kun ne ostin, ei minulla ollut harmainta aavistusta miten ne valmistaisin.

Ajatus kuitenkin muhi päässäni kiivaalla tahdilla ja lopulta ratkaisu oli äärimmäisen helppo; nopea kalojen parilointi pannulla ja kevyet kasvislisukkeet. Kastikkeeksi saattaisi riittää kelpo loraus TODELLA LAADUKASTA oliiviöljyä ja loraus sitruunaa. Ostin kyllä kaupasta mukaan purkin turkkilaista jogurttiakin, mutta saattaa olla, että sen hapokkuutta ei nyt tähän ruokaan tarvitakaan. Kuten ei tarvittu.

Kukkakaalicouscous, purjo ja fenkoli

Nyt rupean heti rikkomaan pyhää periaatettani, ettei käytettäisi "vääristä" raaka-aineista tehdyistä ruoista "vääriä" nimityksiä. Olen edelleen "ohraton" ja "tillipeston" vastustaja, mutta tähän kukkakaalihommaan tuo couscous tuntui jokseenkin nappivalinnalta. Jos joskus valmistat tämän sapuskan, ymmärrät mitä tarkoitan. Korvaava nimi voisi olla vaikka "kukkakaalihelmet".

1/2 kotimainen kukkakaali
1 ohuen purjon vihreä osa ohueksi silputtuna
pari "oksaa" tuoreesta fenkolista
suolaa, pippuria ja oliiviöljyä

Silpua purjon vihreä latva. Jaa loppu kahteen palaan ja laita uunivuokaan. Halkaise fenkoli ja laita samaan astiaan leikattu puoli ylöspäin. Päälle oliiviöljyä ja suoaa myllystä ja uuniin noin 200 asteeseen mustumaan. Käännä välillä.

Aja mixerissä pulssitoiminnolla kukkakaalin nupuista coucousin tyyppistä murua. Loraus oliiviöljyä pannuun ja lämpöä päälle. Kippaa kukkakaalinmurut pannulle ja lisää sekaan mahdollisesti yli jääneet fenkolin palat (+ se vihreä tillimäinen osa) sekä purjon vihreä silppu. Lämmitä noin 2 minuuttia koko ajan sekoittaen ja koko komeus on valmis. Viimeistele sitruunan mehulla.

Makrilli

Nypi fileistä ruodot. En juuri nyt muista mitä ne jäljellä olevat fileen kyljessä törröttävät ruodot ovat suomeksi, mutta englanniksi "pinbones". Ne todella kannattaa nyppiä, koska syömiskokemus on hurjan paljon miellyttävämpi. Ne voi myös leikata pois kuten ahvenen ja kuhan fileistä, mutta näin nahallisesta kalasta en sitä tekisi kuitenkaan. Ainakin omat veitseni ovat siihen liian teräviä.

Suolaa lihapuoli ja käännä nahkapuoli päälle. Snittaa nahka 2 - 3 cm välein ja suolaa myös tämä puoli. Snittaus estää ainakin osittain nahan käpertymisen paistettaessa.

Loppuvalmistuksessa tavitset kaksi paistinpannua. Toinen kukkakaalille ja toinen kalalle. Kala on todella rasvaista (vastoin kaikkia ennakkoluuloja, makrilli ei ole raadon vaan planktonin syöjä).

Yllä mainitun kukkakaaliohjeen mukaisesti valmista kala tismalleen samaan aikaan. Pannu saa olla vieläkin kuumempi ja rasvaa ei juurikaan tarvita, koska kalassa itsessään sitä on riittävästi. Pieni loraus EVOO:a nostaa toki kokemuksen uudelle tasolle.

Nahkapuoli alaspäin pannulle ja nopea parilointi ja sitten sama käsittely toiselle poskelle. Kukkakaalimössö alle ja kalafileet päälle. Purjo ja karamelisoitunut fenkoli tykö.  Kunnon riesling kyytipojaksi, niin jo on lauantai-illan päivällinen mallillaan.

Tässä muutama kuva valmistusprosessin vaiheista:


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Pihvikarjan ulkofilettä, mustatorvisienikastiketta ja patatas bravas


Yksinkertaista ja hyvää.

Alamme olla vaimoni kanssa sitä saapumiserää, jolle kunnon pihvi tarkoittaa laadukasta naudan filettä ja vain 100 g per nuppi. Se riittää vallan mainiosti, koska aina tulee laitettua kuitenkin jotain pientä alkuun ja loppuun. Tällä tavoin eivät muutoin kestä hennot sääret.

Niinpä tälläkin kertaa sai yksi 200 g Hereford-ulkofilepihvi taipua kivasti kahdelle pääruokana. Olimmehan juuri syöneet nuo mainiot viikunat alkuruoaksi ja jälkkärinä odottelee vielä kolme erilaista paistosta maistoaan.

Mustat torvisienet on bongattu torilta, koska omaa kunnon sienipaikkaa näille ei ole löytynyt.

Tässä siis ohje kahdelle:

300 g mustia torvisieniä
200 g naudan ulkofilettä
2 dl kermaa
Extra vergine-oliviöljyä
kouralinen paistinperunoita (tällä kertaa oikaisin Lidlin Patatas Bravas-pakasteilla)
1/2 sipuli
suolaa ja pippuria myllystä

Aloita sienillä (tai siis ottamalla liha huoneenlämpöön ensin). Silppua puolikas sipuli kattilaan ja kipaa sekaan sienet ja loraus oliiviöljyä. Kun koko komeus alkaa sihahdella, kaada päälle kerma, laske lämpöä ja anna hautua - välillä sekoittaen - tunnin verran. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sillä aikaa kun sienet valmistautuvat kliimaksiinsa, hoitele valitsemansa perunat lämpöön. Tähän käy ihan minkälainen pottu tahansa ja välttämättä sitä ei tarvita lainkaan. Päätä itse.

Lopuksi suolaa ja pippuroi lihat. Loraus oliiviöljyä pannuun ja nopea paisto molemmin puolin. Sitten vielä folioon hautumaan noin 10-15 minuutiksi. Ja ei kun ääntä kohti, kapeisiin kasvoihin. Lienee lähes tarpeetonta mainita, että esimerkiksi kunnon Ripasso on tähän aivan täydelinen kumppani.


Tuoreet viikunat uunissa roquefortkuorrutteella


Tästä ei alkuruoka juuri yksinkertaisemmaksi voi muuttua.

Muutama tuore viikuna puoliksi, päälle sinihomejuustoa (tässä tapauksessa Roquefortia) ja hetkeksi uuniin. On muuten hyvää!

lauantai 24. syyskuuta 2016

Hummeririsottoa ja kampasimpukkaa


Tämä herkullinen ruoka toimii aina ja joka paikassa. Tässä ohje kahdelle.

200 g pakastettuja kampasimpukoita ilman mätiä
voita ja oliiviöljyä
2,5 dl arborioriisiä
Valkoviiniä, vähintään 1/2 litraa
Hummerifondia tai itse keitettyä hummeri- ja/tai rapulientä 1/2 litraa
Voita
Parmesaaniraastetta
Suolaa ja pippuria myllystä

Sulata kampasimpukat ja kuivaa ne hyvin. Suolaa ja pippuroi.
Lorauta reilusti oliiviöljyä kattilaan ja kippaa sekaan riisit. Kuullota riisi öljyssä ja lorauta sekaan hummeriliemi ja kun se on loppu, jatka valkoviinillä. Lievää liikutusta kunnes riisi on kypsää. Lisää sekaan nokare voita ja kourallinen raastettua parmesanjustoa.

Kuumenna paistinpannu ja lisää sille iso nokare voita. Haarukoi pannuun kampasimpukat. Anna paistua pieni hetki etteivät ne kuitenkaan pääse ylikypsymään sitkeiksi.

Rakenna kauniit annokset risottopedin päälle ja nauti hyvän valkoviinin kera. 


torstai 22. syyskuuta 2016

Calvadosliekitettyä broilerin maksaa, sieni-kapriskastiketta ja rapeaa pekonia


Tässä tosi edullista arjen gourmeeta, jossa itse pääraaka-aine maksaa alle 3 euroa. Toki lisukkeista kertyy hieman enemmän varsinkin, jos huuhtelee annoksen alas kunnon punaviinin kera. Lasillinen riittää ja se on vielä arkenakin ihan ok. Mahdolliset salaati ja muut vihreät kannattaa syödä alkuruokana, sillä samalle lautaselle ne eivät sovi.

Tässä tarveaineet kahdelle:

1 pkt savupekonia
1 rasia pakastettua broilerin maksaa
1 keltasipuli
1 purkki pieniä kapriksia
1 rkl Dijon-sinappia
1/2 dl Calvadosta
1 suuri, tuore herkkusieni
2 dl kuohukermaa

Perunamuusia oman halusi mukaan: joko alusta asti itse tehtynä, pakasterakeista valmistettua tai vaikka pussimuusia. Jokainen valitkoon itselleen sopivimman vaihtoehdon.

Aloita ottamalla maksat sulamaan. Kylmä vesihaude toimii yllättävän hyvin tässä.

Lämmitä uuni 200 asteeseen, ota uunipellille leivinaperi ja levittele sen päälle pekonit riviin. Paista tumman rapeiksi, heivaa rasvat pois ja anna jäähtyä.

Silppua herkkusieni ja haihduta siitä nesteet paistinpannussa niin, että lisäät pannuun aluksi hieman vettä. Siitä se sitten lähtee hiljalleen maku tiivistymään ja neste haihtumaan. Silppua sipuli ja lisää pannuun, kun siinä on vielä hieman nestettä jäljellä. Kun kaikki neste on haihtunut, lohkaise voipaketista reilu nokare voita pannuun ja sekoita. Laske lämpöä hieman ja anna hautua voissa jonkin aikaa. Lusikoi sekoitus lautaselle ja pese paistinpannu.

Hoitele tässä vaiheessa muusi lähes valmiiksi!

Puhdista maksat, huuhtele, kuivaa, suolaa ja pippuroi ne. Lohkaise taas paistinpannuun kunnon nokare voita ja kuumenna se pähkinänruskeaksi. Paista maksat rapean ruskeiksi. Älä pelästy, sillä tässä vähän roiskuu ja paukkuu, sillä lihasneste kohtaa lämmön. Pyyhi roiskeet heti tuoreeltaan pois, kuten kunnon kotikokki tekee jatkuvasti. Lähes aina rätti toisessa kädessä ja keittiö jokaisen työvaiheen jälkeen siistinä ja likaiset astiat jo tiskikoneessa.

Lisää sekaan Calvados ja heti liekkiä perään. Laitan itse jo tohottimen valmiiksi liekille. Flambeeraa, kunnes liekki sammuu, Lisää Dijon, kaprikset ja kerma ja lopuksi vielä sieni-sipuliseos. Sekoita hyvin ja jätä hautumaan miedolle lämmölle.

Hoitele muusi kuntoon ja rakenna mieleisesi annokset lautasille.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Papupihvit




Näistä aineksista ajattelin tänään valmistaa herkulliset papupihvit
tai kasvispihvit. Ihan kuinka vaan. Osa näistä jäi salaatin teosta yli.Lähden ihan kokeilulinjalla ja lihamyllyn avustuksella jauhamaan näistä taikinaa. Pihamaalta täytyy varmasti hakea muutama yrtti. Todennäköisesti ainakin salviaa, timjamia ja ranskalaista rakuunaa.


Katsotaan kuinka äijän käy!

Lopulliset ainesosat:

2 tetraa mustia papuja huuhdeltuna ja valutettuna
kourallinen kikherneitä
1 sipuli
4 isohkoa tuoretta herkkusientä
1/3 punaista paprikaa
3 valkosipulinkynttä
1/4 kuivatun punaisen chilin palkoa
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 siivu vaaleaa leipää
1 kananmuna
pieni nippu tuoretta korianteria
parin oksan tuoreet ranskalaisen rakuunan lehdet
loraus oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä

Jauha kaikki suloisesti lihamyllyssä massaksi. Yksi kerta melko pienellä (3 mm) laipalla riittää. Jätä leipäpalat viimeiseksi, niin saat kaiken maukkaan ulos. Lisää kananmuna, loraus oliiviöljyä, suolat ja pippurt ja peitä kulho ja laita se jääkaappiin vetäytymään.

Ellet ole sitä ainesosista jo päätellyt, viimeistään tässä vaiheessa huomaat, että massa ei ole järin kaunista katsella, mutta uskon, että maut ovat kuitenkin kohdillaan. Uskoisin, että itse paistetut pihvit sekä näyttävät että maistuvat hyvältä. Itse asiassa massa voisi hyvinkin olla vaikka lihasta jauhettua. Lihaan näitä voinee siinäkin mielessä verrata, että mustapavut ovat kovasti proteiini- ja kuitupitoisia (kumpaakin noin 8%) ja rasvaa komeat 1 %. Hiilareitakaan ei ihan kauheasti ole. Kikherneissä on lähes sama ravintosisältö, mutta kuitua vieläkin enemmän. No, en lähde saarnamieheksi, mutta olen itsekin iloisesti yllättynyt, kun nippelitason tietoa kaivelin. Näiden pihvien paistaminen voi-oliiviöljyseoksessa ei tunnu yhtään hullummalta ajatukselta. Päädyin lopulta paistamaan ne kuitenkin pelkässä oliiviöljyssä, kun en enää oikein muuta osaa edes käyttääkään.

Nyt, kun tuotokset ovat jo ruoansulatuskanavassa voidaan vetää yhteen tarinan opit: Pihvit olivat erinomaisen maukkaita ja kaikki maut olivat hyvin tasapainossa. Ainut ongelma syntyi siitä, että massa oli liian löysää ja pihvien kääntäminen jopa teflonpinnoitteisessa lettupannussa oli todella haastavaa.

Uskoisin, että käyttämäni tuoreet herkkusienet olisi pitänyt pilkota ja kuivattaa pannulla ennen massan tekoa. Mahdollisesti toinen kananmuna olisi myös voinut osaltaan auttaa pihvien toimivuutta paistossa. Hieman pitää vielä hioa.


Härkäpapu - kikhernesalaatti


Sain inspiraation tämän salaatin variointiin Sukula-Nieminen kirjasta VEGE! Se oli jo kirjassakin variaatio brittireseptistä. Tällä kertaa jätin muutaman ainesosan pois (lehtipersilja, tilli, valkoviinietikka ja maustepippuri) ja lisäsin itse keitetyt härkäpavut mukaan. Salaatti itsessään antaa mainion pohjan loputtomiin variaatioihin.

Ainesosat kahdelle:

1/2 prk kikherneitä, huuhdeltuna ja valutettuna
1/2 kurkkua kuutioituna
5 kirsikkatomaattia lohkottuna
5 retiisiä viipaloituna
1/3 punainen paprika kuutioituna
1/2 sipuli silputtuna
1/2 nippua koriaanteria
kourallinen keitettyjä härkäpapuja

Kastike:

loraus oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
ripaus jauhettua kaardemummaa
2 ripausta jauhettua juustokuminaa
suolaa ja pippuria myllystä

Aloita härkäpavuista. Halkaise palot kuten herneet ja keitä sisältä löytyviä papuja suolatussa vedessä 3-5 minuutia. Kippaa pavut välittömästi kylmään veteen ja anna jäähtyä. Poista papujen päälle jäänyt harmaa kalvo ja pavut ovat käyttövalmiita.

Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa ja lorauta kastike päälle. Laita jääkaappiin vetäytymään ja viilenemään. Tällöin se on parhaimmillaan. Nauti minkä tahansa ruoan lisukkeena.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hummerisalaatti


Tämä, erittäin yksinkertainen salaatti on todella herkullinen ja erittäin helppo tehdä. Itsellä sattui olemaan muutama pakastehummeri tallessa, joten simppeli sulatus, halkaisu, vatsalaukun poisto ja asettelu salaattisekoituksen päälle ei paljon vaatinut.

Sekasalaattia
1/2 hummeria per ruokailija
muutama mansikka
1 tuore punasipuli
suolaa ja pippuria myllystä
parasta mahdollista oliiviöljyä
leipää ja viiniä


Sekoita salaatti. Nypi mansikat sekaan ja pilkkoa punasipuli. Halkaise sulatettu hummeri ja poista vatsalaukku, joka sijaitsee heti silmien takana. Nosta pyrstön puolikas mäteineen leikkuulaudalla ja siivuta sopiviksi siivuiksi. Asettele salaatin päälle. Kaiva vielä koivista ylimääräiset lihat sekaan ja riko veitsellä sakset koristeiksi niin, että ne on helppo myös syödä. Ei kuin ääntä kohti vaan!

Rapukeitto rapuillallisen jälkeen



Jos haluaa herkutella vielä rapujuhlien jälkeenkin, suosittelen lämpimästi lajittelemaan erilleen rapujen sisälmykset ja sakset, selkäpanssarit, sekä koivet ja pyrstön kuoret. Kun sisälmykset ja suolet ovet poissa, on sinulla ainutlaatuinen rapukeiton pohja valmiiina.

Ostimme tällä kertaa ravut kaupasta ja korvasin niiden liemen itse keitetyllä, huomattavasti suolaisemmalla liemellä. Laitan itse 3 rkl karkeaa merisuolaa litraan vettä ja yleensä yhden sokeripalan. Tässä tapauksessa, kun ravut ovat jo valmiiksi makeita ja suolattomia, jätin sokeripalan kokonaan pois. Vuorokausi suolaliemessä uuden tillisatsin kanssa antoi aivan täydellisen lopputuloksen. Tähän menee jonkin verran aikaa, sillä rapujen täytyy saada sulaa rauhassa ja sen jälkeen vielä maustua uudessa liemessä. Suunnittele siis koko homma ajoissa. Lupaan, että se on vaivan väärtti!

Tällä kertaa soppaan käytettiin:

2 rapukilon parhaat kuoriosat
1/2 tuubia tomaattipyrettä
1/2 pulloa kuivaa valkoviiniä (tai vähän enemmän)
1,5 litraa kiehuvaa vettä
1 iso keltasipuli
tilliä
1 prk creme fraichea
3 dl kuohukermaa
1/2 dl rypsiöljyä (tai reilu nokare voita)
suolaa ja pippuria myllystä
muutama tippa Tabascoa
vehnäjauhoja

Kun aamulla heräilet rapuillallisen jälkeen, huuhtele kuoret lävikössä, jotta saat liian suolan pois. (Älä jätä tätä vaihetta väliin, ellet halua ihan helkkarin suolaista soppaa). Kippaa valutetut kuoret uunipellille ja laita 250-asteiseen uuniin paahtumaan, kunnes kuoret ovat rapsakoita, mutteivät palaneita. Kippaa kuoret suurehkoon kattilaan ja lorauta sekaan rypsiöljy (tai voi). Lämpö täysille ja sekaan silputtu sipuli, tomaattipyree, ripaus vehnäjauhoa (suurus) ja lievää liikutusta, kunnes on aika lorauttaa sekaan valkoviini. Tämän jälkeen kannattaa taas sekoitella vimmatusti ja lisätä sen jälkeen mukaan vesi. Vielä pieni sekoitus ja sitten kiehumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Jos neste käy todella vähiin, lisää vettä. Keiton jälkeen voit ottaa lämmön pois ja jättää koko komeuden vielä hautumaan esim. tunniksi. Siivilöi sen jälkeen kuoret pois ja uusi kattila saa vuoron tehdä lopun keiton.

Keitä lientä kokoon reippaasti (mielesi mukaan) Voit maistaa suolatasoa välillä. Lisää kerma ja creme fraiche, sekoita jälleen ja tee beurre mainie-pintasuurus tarvittaessa (tai Majzena, perunajauho tms). Tarkista maku ja lisää tilli.

Kasaa mahdollisesti yli jääneet ravunpyrstöt keittolautasen keskelle kekoon ja kaada keitto ympärille. Nauti hyvän leivän ja viinin kera! Kannattaa lisätä vielä ihan lopuksi loraus sitruunaa tai limeä, koska happo piristää keiton aivan uudelle tasolle.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Possunluut (Spare ribs) grillissä ja kukka- & parsakaalisalaatti vuohenjuusto-sitruunakastikkeelta


Kaupasta tarttui mukaan paketti koknaisia spare ribsejä. Siis yhden possun molemmat, täydet kylkiluurivistöt. Kokonaista 2,3 kg! onneksi syöjiä on tällä kertaa 4 kpl. Paloittelin kyljet jokaisen luun välistä yksittäisiksi luiksi ja niihin jäi jopa hieman lihaa vielä kiinni. Turhan paljon rasvaa niihin oli kyllä piilotettu rivistöjen sisäpinnoille, mikä ei kyllä näkynyt pakkauksesta ulospäin. Siksi en häveliäisyyssyistä viitsi julkistaa valmistajan nimeä.

Tällä kertaa, silkkaa laiskuuttani, käytin valmista marinadikastiketta luille, kun kippasin ne uunipellille esikypsymään 200-asteiseen uuniin. Noin 45 minuutin jälkeen ne ovat valmiit siirtymään grilliin. Joko hiili- tai kaasusellaiseen. Grillauksen aikana vielä valellaan saman merkin BBQ-soosilla, niin taataan harmoninen lopputulos eikä mitään makujen sekamelskaa. Tältä näyttää uunin jälkeinen väliaikatulos:



Itse keitetty kolasoosi oli kyllä todella hyvää, mutta olin nyt niin laiskalla tuulella, etten vaivautunut sellaista taas keittämään.

Tunnustan, että salaatti-idea on varastettu Nieminen-Sukula-ystävysten Vege-keittokirjasta. Versioin sitä sen verran että otin mukaan myös parsakaalin ja korvasin maidon creme fraichella kastikkeessa. Lisäsin myös suutuntaman ilostuttamiseksi hieman paahdettua sipulia sekaan. Happoa oli tällä kertaa hieman liikaa, joten sitä suosittelen pehmentämään esimerkiksi hunajalla.

2,3 kg possun ribsejä
2 dl marinointikastiketta

Leikkaa luut irti toisistaan ja sivele ne marinadilla ja laita uuniin kypsymään 200 asteeseen noin 45 minuutiksi.

Tee salaatti:

Leikkaa parsa- ja kukkakaalit pieniksi nupuiksi ja paahda oliiviöljytilkan kera paistinpannussa rapeiksi. Revi saaatti pieniksi ja kippaa kaikki kulhoon. Sekoita keskenään 150 g tuoretta vuohenjuustoa ja yhden sitruunan mehu. Sekoita ja laimenna tarvittaessa creme fraichella ja makeuta tarvittaessa esimerkiksi hunajalla. Kiepsauta kaikki kulhossa ja kippaa tarjoilulautaselle. Ripauta päälle vielä paahdettua sipulia.

Grillaa luut grillissä ja sivele BBQ-graseerauskastikkeella. Nauti!