perjantai 21. heinäkuuta 2017

Herkullinen perunasalaatti uusista perunoista


Tämä kannattaa tehdä jäkaappiin maustumaan jo muutama tunti ennen ruokailua. Perunat saavat mielellään olla jo edellisen päivän keittoa. Katso perunoiden keitto-ohje sillijäädykkeen ohjeesta. Tee kaikki keittoveden jälkeiseen paperikuivaukseen asti ja anna lämmön tasaantua. Jäähdytä tämän jälkeen perunat peittämättöminä lautasella jääkaapissa. Emme siis halua nihkeitä, kelmun alla hautuneita pottuja tähänkään.

Tarveaineet:

Keitettyjä uusia perunoita jäähdytettynä. Huippulaatua! n. 600 g
Purkki kapriksia valutettuna
2 dl majoneesia
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tuoretta punasipulia
tarvittaessa suolaa ja pippuria myllystä (suolaa on toki perunoissa jo valmiiksi, jos olet keittänyt perunat oikein ja myös kapriksissa.)

Sekoita majoneesi ja jogurtti
silppua sekaan sipulit
valutetut kaprikset mukaan
pilko perunat reilun kokoisiksi paloiksi

Kunnon sekoitus ja jääkaappiin muhimaan, kunnes ruokailun aika koittaa. Tarkista maku ennen tarjoilua ja korjaa puutteet suola- ja pippurimyllyä kiertämällä. Jos hapot eivät riitä, valuta sekaan toinen kaprispurkillinen tai kuutioitua suolakurkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti