Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Kevyempää settiä taas: Pala naudan entrecoteà, parsaa ja paistettua kevätsipulia, perunaruusukkeet ja tuoretta parsaa

 
Nyt jäi kuva kokonaan ottamatta tästä kevyemmästä annoksesta, mutta kenties tämä vanha saa edes veden kielelle.

250 g entrecote puoliksi kahdelle hengelle, lisäksi tuoretta vihreää parsaa ja jääsalaattia tomaatin, kurkun ja tuoreen mozzarellan ja basilikan kera. Loraus oliiviöljyä tykö.

Ei kastiketta, vaan pelkät perusraaka-aineet ja hyvä maustus riittävät pitkälle.

Entrecote-pihvit: 1/2 per pers

Valmiita duch
esse-perunaruusukkeita pakkasesta 3-4 per pers.

Paista lihat, lisää  pannulle tuoretta sipulia, parsaa ja anna koko komeuden kypsyä sopivaksi. Tarjoile heti lämpimänä ja hyvää punaviiniä tykö!

Hieman kevennettyä sunnuntaiherkkua karitsasta; Karitsanjauhelihapihvit, hasselbackan perunaa ja kreikkalainen salaatti & tsatsiki


Kenties perusperiaatteitteni vastaisesti olen pakotettu tekemään hieman kevennettyä ruokaa. Tavoitteenani on tietysti ruhoni keventäminen edes muutamalla kilolla. Näillä omilla lähtökohdilla ei tahdo paino oikein pudota. Pikemminkin nousujohteista on kehitys:) minulla. Enää ei onnistu punnitus neuvolassa, jos asian haluaa näin ilmaista.

Tein tällä kertaa perin kreikkalaistyyliset karitsanjauhelihapihvit niin, että massaan ei tullut kananmunaa eikä kermaa, vaan ainoastaan kreikkalaista 10%-sta jogurttia muiden nesteiden asemesta.

Tarvikkeet jauhelihapihveille:

400 g suomalaista luomukaritsan jauhelihaa

4 rkl kreikkalaista jogurttia

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

3 rkl korppujauhoa

Suolaa ja pippuria myllystä

kuivattua minttua

kuivattua timjamia

Sekoita jogurtti, korppujauho ja mausteet ja anna vetäytyä hetki

Kippaa sekaan karitsan jauheliha ja anna koneen laulaa, kunnes massa on sopivan näköistä ja muokattavissa. Kippa kulhosta leivinpaperille ja muotoile sopivan kokoisia pihvejä. Paista keraamisella pannulla ilman rasvaa mukavan rapeiksi ja kypsiksi.

Horiatiki/Tsatsiki

Multitasking on päivän sana. Niin tässäkin. Sinä aikana kun kaikki muut valmistuvat pikku hiljaa, tee horiatiki kirsikkatomaateista, tuoreesta salaattisipulista, oliiveista, fetajuustosta ja kurkusta. Lorauttele päälle hieman oliiviöljyä ja kuivattua minttua.

Raasta pätkä kurkkua. Sekoita lautasella pari valkosipulinkynttä, raastettu kurkku ja pari ruokalisikallista jogurttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Teepä näistä sitten mukavat annokset ja nauti hyvän punaviinin kera! 

 


perjantai 15. maaliskuuta 2024

Oliiveilla tuunattu Insalata Caprese

 

Tässä yksinkertaisessa versioinnissa on uutta ainoastaan kivelliset (tässä tapauksessa kreikkalaiset calamata-oliivit, koska ne ovat parhaita). Salaattikipon pohjalle puolikas mozzarella (mieluusti bufala) tai burrata ja päälle raikkaita tomaatteja puolitettuina (itsellä tällä kertaa Nams-kirsikkatomaatteja). Kannattaa erityisesti nyt kevään korvalla ruveta katsastamaan erilaisia tomaattivariantteja, sillä niistä löytyy toinen toistaan maukkaampia ja persoonalliempia variantteja joka kesä. Ei kannata hirttäytya yhteen suosikkiin, joka on ehkä parhaimmillaan vain kuukauden vuodesta. Irti napsautettu kukinto basilikaa ja päälle omaan makuun parhaiten sopivaa extra-vergin-oliiviöljyä, suolaa ja pippuria suoraan myllystä. En halua enää valita maata tai maakuntaa, kunhan istuu omaan makuun. Ja ei muuta kuin ääntä kohti!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Ibericopossun ribsit


 










Ostin reilun kilon satsin kahdelle hengelle ja pakkasin ne kahteen eri vakuumipussiin, vain suolan kera. Sirkulaattorikypsennystä 86 asteessa 4 tuntia, jonka jälkeen todella nopea jäähdytys, jotta ne pysyvät kasassa vielä grillissäkin. Eihän tuossa esikypsennysvaiheessa vielä mitään superpehmeää nyhtöä synny, mutta nyt ei vain ollut enempää aikaa uhrata tälle työvaiheelle. Toivoimme parasta ja yllätyimme äärimmäisen positiivisesti. Nopea jäähdytys jääkylmässä vedessä ja vielä tuokio pakastimessa antoivat meille ihanasti grillattavat ribsit. 

Ribsit itsessään voi kypsentää sellaisenaan ihan alusta asti grillissäkin, mutta grillaajalta vaaditaan lehmän hermoja, reilusti aikaa ja mieluusti epäsuoraa lämpöä, että liha ehtii kunnolla kypsyä, eikä pala pinnalta. 

Ibericopossussa on mielestäni hieno ominaismaku, jota ei kannattaisi peittää millään savuisella ja ylimakealla BBQ-kastikkeella. Siksi tein tälle satsille yksinkertaisen mausteseoksen tuoreesta rosmariinista, valkosipulista, Maldon-suolasta ja oliiviöljystä. Morttelilla kaikki sekaisin ja hellää sivelyä lihan pintaan aivan grillauksen loppuvaiheessa.

Koska syötävää oli jo ribseissä ihan riittävästi, niin kevyt salaatti omasta ryytimaasta, tomaatin ja mozzarellan kera, riitti mainiosti tykötarpeeksi.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Naudan Petite tender (sous vide), purjo-perunapaistos, broccolia, mustavahakasta, fenkoli-veriappelsiinisalaatti






Naudan petite tender on hieman harvinaisempaa leikkoa, jota löytyy ainoastaan hyvin varustetuista lihakaupoista. Tämä leikko kuvaillaan näin: Petite tender on osa naudan lapaa. Pala muistuttaa ulkonäöltään sisäfilettä, josta nimikin on peräisin. Palaa on kuvailtu jopa mureimmaksi osaksi naudan ruhosta.

Itse kypsensin taaskin lihan sous vide -menetelmällä. Sisälämmöksi asetin 57,5 astetta. Liha sai vielä kauniin paistopinnan valurautapannulla. Siivutus noin sentin siivuiksi ja ääntä kohti. Aivan taivaallisen herkullista. Kokonaisuuden kruunasi herkullinen purjo-perunapaistos, jossa 1 mm siivuiksi leikatut perunansiivut kerroksittain aselteltuna purjokerrosten väliin ja kasvisliemen kanssa haudutettiin pitkään uunissa.

Kastikkeen virkaa sai tällä kertaa tehdä itse poimituista sienistä valmistetut mustavahakkaat kerman kera. Lisukkeena vielä parsakaalia, jonka tein senkin sous videssä 30 min/85 astetta. Lämmitys pannulla.

Tarveaineet tällä kertaa 3:lle:

700 g naudan petite tender -lihaa
Perunaa ja purjoa mandoliinilla 1 mm siivuiksi leikattuna
3 dl kasvislientä
mozzarellaraastetta paistoksen päälle
kermaa
broccolia
pakastettua mustavahakasta
ohueksi höylättyä (0,5 mm) fenkolia
3 veriappelsiinin lohkot
oliiviöljyä
voita
suolaa ja pippuria myllystä
rentoa keittiöotetta











lauantai 12. maaliskuuta 2022

Broilerinfilettä (sousvide), romescokastiketta, sydänsalaattia ja liemireduktio

 



Broilerinfileet tuli tehtyä taas vaihteeksi sous vide -menetelmällä. Mikäli tätä vaihtoehtoa ei ole käytettävissä, suosittelen uunikypsennystä lämpömittarin kera, kunnes fileen sisälämpö on 68,5 astetta.

Tarveaineet kahdelle:

Pari noin 300 g broilerin filettä (ei ohutta, ei riekaleita, ei suolattua)
4 snack -sitruunaa
2 sydänsalaattia
reilusti voita
suolaa ja pippuria myllystä
tuoretta tai kuivattua timjamia
broiskujen kypsennyksessä irronnutta nestettä
1 dl kuohukermaa
4 rkl romescokastiketta

Aloita maustamalla broiskut suolalla ja pippurilla. Kypsennä sisälämpötilaan 68,5 astetta.

Romescokastike:

Valmista Romesco esimerkiksi tämän ohjeen mukaan:

Kippaa broiskujen kypsennyksestä irronnut neste kattilaan ja lisää sekaan kerma. Anna kuplia hiljalleen, jolloin soosi myös sakenee sopivasti.

Kourallinen voita pannulle ja broiskut perään. Lisää sekaan timjami ja anna fileiden saada kaunis pistopinta. Nosta hetkeksi sivuun, kun käsittelet sydänsalaatit samassa pannussa.

Kokoa annokset levittämällä ensin romescokastikkeesta peti broiskulle. Asettele sydänsalaatin puolikkaat paikoilleen, siivuta broiskut ja nosta romescopedille, lisää sitruunanpuolikkaat. Ripottele vielä annokseen soosireduktio jotenkin siedettävästi. 

Kaada lasiin hyvää punaviiniä ja nauti!


perjantai 11. maaliskuuta 2022

Paistettua lohta Aurajuustopedillä, Aurajuustokastike, fenkoli-veriappelsiinisalaatti, vihreää parsaa

 


Tässä lähes ikuinen suosikki, jonka valmistustapa ja annoskokonaisuus vaihtuu miltei joka kerta. Joskus juustona on ihan perusmallin Aura-sinihomejuusto tai Aura Gold, toisinaan taas kilohinnaltaan puolet maksava Roquefort. Globaalin legendan ja kotimaisen variantin hintaeroa en pysty koskaan ymmärtämään.  Sinihomejuuston aromikkaan pehmeät hapot tuovat rasvaiselle lohelle hienostuneen makuparin. Oman lisänsä kontrastiin tuo juuri nyt sesongin alkaessa tuoreet veriappelsiinit. Kohta niistä pitää taas nauttia risottona ja monessa muussa muodossa.

Tarveaineet kahdelle:

300 g parasta ruodotonta lohifilettä
1 pkt Aurajuustoa/Gold tai peräti Roquefort
2 dl kuohukermaa
1/2 tuoretta fenkolia mandoliinilla 0,5 mm lastuina
2 veriappelsiinia kuorettomina lohkoina
muutama vihreän parsan toppi
veriappelsiinin mehua
oliiviöljyä
vaaleaa balsamicosiirappia tai hunajaa
suolaa ja pippuria myllystä
voita

Leikkaa lohifile annospaloiksi ja laita suolaantumaan

Leikkaa kaksi veriappelsiinia kuorettomiksi ja irrota veitsellä lohkot. Kippaa syvälle lautaselle.

Höylää puolikas fenkoli 0,5 mm paksuudella mandoliinilla hienoiksi siivuiksi

Sekoita fenkolit ja veriappelsiinin lohkot, mausta suolalla ja pippurilla, mausta oliiviöljyllä ja veriappelsiinin mehulla ja balsamicosiirapilla tai hunajalla.

Leikkaa Aura-sinihomejuustosta ohuet siivut ja asettele ne lautaselle lohifileiden pediksi. Pilko loput homejuustosta kattilaan ja kippaa sekaan kerma. Lämpöä alle ja lievällä liikutuksella tasaista soosia tulemaan.

Nyt pannua kuumenemaan ja reilusti voita häneen. Kuivaa lohifileet talouspaperilla ja heitä parsat pannulle ja lohet perään. Aloita lohet nahkapuolelta, käännä ensin kummatkin sivut paistumaan ja viimeiseksi lihapuoli pannua päin. Nosta parsat odottelemaan. Anna paistua kauniin värisiksi, mutta älä päästä ylikypsäksi. Yllättävän helposti saat näihin hyvän kypsyyden niin, ettei kala kuivu. Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa.

Sitten vain annoksia kokoamaan ja nauttimaan kokonaisuudesta! Yritä saada lohen nahka jäämään pannulle ja asettele lohi lastan avulla suoraan sinihomejuustosiivun päälle. Se ei aina onnistu ilman lohen hajoamista. Silti kannattaa yrittää:)

Tein itse tälle vielä vatsan täytteeksi risoni -pastasta, edamamepavuista ja pikkuporkkanoista lisukkeen, jota kuvassa ei näy. Lisäsin sekaan homejuustokastiketta, joten se ei kameran katsetta juuri kestä, mutta hyvältä maistuin hän.






perjantai 21. helmikuuta 2020

Kalamurekepihvit kirjolohesta, kuhasta ja ahvenista, tabouleh ja sumakki-granaattiomenakastike jogurtista




















Olen sen verran onnekas, että saan asua Tampereen Näsijärven rannalla ja kalastelen avovesikaudella melko paljon. Ostin tänään kokonaisen korjolohen ja tyhjensin pakastimeni viimeisistä syksyn valkoisista kaloista. Sieltä löytyi pari kuhafilettä ja muutama ahvenfile. Näistä ja kirjolohesta syntyi mukavantuntuinen massa, josta paistoin reilun kokoisia pihvejä. Vaikka pihvit olivat suuria, tuli niistä kuitenkin 8 kpl. Taidamme syödä näitä vielä toisenkin kerran!

Kalamurekemassa:

500 g kirjolohifilettä
400 g valkoista kalaa (mitä sattuu löytymään, hauki, kuha, ahven jne ovat aivan loistavia)
1 keskikokoinen purjo
2 kananmunaa
hieman korppujauhoja
nippu silputtua persiljaa
nippu silputtua timjamia
suolaa
pippuria
chiliä
Kaffir-limen lehtiä
2 dl kuohukermaa

Pilko kalat, yrtit ja purjo kaikki sopivan kokoisiksi paloiksi ja jauha lihamyllyssä mukavaksi massaksi. Sekoita muut ainekset massaan yleiskoneessa, viimeistele kermalla ja laita jääkaappiin noin kahdeksi tunniksi.

Tabouleh

2 dl bulgur-vehnää
1 tl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
2 dl vettä
Persiljaa silputtuna
Timjamia silputtuna
1 punasipul silputtuna
3 tomaattia, siemenet poistettuina ja kuutioituina
1/2 kurkkua, siemenet poistettuna ja kuutioituna
suolaa ja pippuria myllystä
yhden granaattiomenan siemenet
1 avokado siivutettuna ja yhden limetin mehulla maustettuna
yhden limetin mehu

Keitä vesi, öljy ja suola. Ota kattila pois liedeltä ja sekoile mukaan bulgur. Anna vetäytyä 5 minuuttia, ota kansi pois ja sekoita bulgur ilmavaksi ja anna jäähtyä. Kippaa sekaan muut ainekset, tee kaunis keko salaattiastiaan ja asettele limemehussa marinoidut avokadonsiivut sekä toppaa vielä granaattiomenan siemenillä.

Jogurttikastike

2dl kreikkalaista jogurttia (ei mitän kevytversiota)
loraus limetin mehua
suolaa ja pippuria myllystä
1 rkl sumakkijauhetta
3 rkl granaattiomenan mehua
ripaus hunajaa

Sekoita ja säilytä kylmässä tarjoiluun asti. On muuten herkullinen kastike tälle reseptille ja moneen muuhunkin!




sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Ankankoipea, sydänsalaattia ja mojo rojo-kastiketta


Kastike:

2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 pientä tai 1 iso fenkoli
1 punainen chilipalko
1 dl oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
2 tlk fenkolinsiemeniä
2 paahdettua paprikaa (löytyy säilykkeenä)
2 rkl sherryviinietikkaa
5 rkl mantelijauhetta

Silppua fenkolit, salotit, valosipuli ja chili. Kippaa kattilaan öljyn, laakerinlehtien ja fenkolinsiementen kera. Sitten vain tulille ja hauduta veget pehmeiksi keskilämmöllä. Lievää liikutusta välillä. Kun vaikuttaa valmiilta, poimi laakerinlehdet veks ja ota kattila pois levyltä ja odota hetki.

Lisää paprikat ja viinietikka. Poraa sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää lopuksi mantelijauhe. Anna levätä puoli tuntia, jotta mantelijauhe ehtii turvota ja sakeuttaa kastikkeen. Tarjoile sellaisenaan tai jääkaapin kautta melkeinpä minkä tahansa kumppanina.

Ota ankankoivelle paistopinta pannulla voissa. Lykkää mittari koipeen (siis ankan-) ja kypsennä uunissa sisälämpötilaltaan 70 asteeseen.

Halkaise sydänsalaatti, huuhtele ja valuta. Paista runsaassa voissa leikkuupintaan kunnon väri, suolaa ja pippuroi. Tarjoile ankan ja mojo rojo-kastikkeen kera. Ankalle sopii kelpo pinot noir aina.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Quinoasalaatti granaattiomenaa, kevätsipulia ja paahdettuja siemeniä

Keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Laita jäähtymään. Sekoita mukaan paahdettuja siemeniä, silputtua kevätsipulia, granaattiomenan siemeniä sekä suolaa ja pippuria myllystä. Viimeistele hyvällä oliiviöljyllä.

Granaattiomenan siementen poisto on sottaista puuhaa. Se helpottuu, jos otat kunnon muovipussin ja moukaroit siemenet pussin sisällä. Sieltä on helppo lusikoida siemenet ruokaan ja keittiö säilyy siistinä.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kun suutuntuma ratkaisee - paadettua quinoaa ja siemeniä

Yksi maku- ja ateriakokonaisuuden aistimuksista on suutuntuma. Ateriassa saisi mielellään olla kaikkien viiden perusmaun (suolaisuus, makeus, karvaisuus, hapokkuus ja umami) lisäksi olla myös miellyttävästi erilaisia puruvastuksia tai suutuntumia. Osa komponenteista saa mielellään olla pehmeitä, jotkut "al dente", mutta usein myös jokin rapsakka komponentti täydentää aterian aivan uudelle tasolle. Yksinkertaisimpana esimerkkinä keitto ja leipäkrutongit. Tänä viikonloppuna päätin omistautua tuolle rapsakkuudelle ja sitä varten valmistelin (melko pitkään) pari erilaista komponenttia.

Ensimmäisenä aloitin paahdetusta quinoasta, joka muutenkin on mainio ruoka-aine kaikkine hienoine ominaisuuksineen. Maku ei suinkaan vähäisimpänä. Huuhtelin noin desin quinoaa kuumassa vedessä,valutin huolellisesti ja kippasin talouspaperin päälle kuivumaan. Sen jälkeen kuivasin satsin uunipellillä noin 100 asteessa, kunnes jyvät tuntuivat kuivilta, jonka jälkeen otin laakean, paksupohjaisen kattilan, lorautin pohjalle hieman rypsiöljyä ja lämpöä alle tuollaiset 7/12, hellan asteikolla. Kun öljy oli lämmennyt, kippasin quinoat paperilta kattilaan ja aloin odotella pikku poppailua. Muutaman kattilan heilauttelun jälkeen koko komeus pois levyltä ja sisältö siivilän kautta talouspaperille valuuntumaan rasvasta. Tein sen vielä toistamiseen ja hieroin sormenpäillä vielä vimeiset rasvat paperille. Sitten vain odottamaan käyttöä. Saattaapi olla, että pieni ripaus päätyy ilallisen alkupalaan.

Samaan aikaan paahdoin kuumalla paistinpannulla, myöskin keskilämmöllä siemensekoitusta, joka tällä kertaa tuli valmiin sekoituksen muodossa pussista (Sallisen Salaattimix) ja siinä oli auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä. Mukana myös hieman karpalorouhetta. Kun sekoitus oli paahtunut aikansa pannulla, levitin sen vielä quinoalta vapautuneelle leivinpaperille ja annoin kuivahtaa uunissa vielä reilun tunnin. Kumpaankaan en lisännyt suolaa enkä sokeria, joten kuivattuja komponentteja voi myöhemmin käyttää niin makeissa kuin suolaisissakin ruoissa. Katsotaan myöhemmin mitä tapahtui.

Illallinen on alkupalaa lukuun ottamatta täysin kasvispohjainen ja palaan siihen myöhemmin.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Herkullinen perunasalaatti uusista perunoista


Tämä kannattaa tehdä jäkaappiin maustumaan jo muutama tunti ennen ruokailua. Perunat saavat mielellään olla jo edellisen päivän keittoa. Katso perunoiden keitto-ohje sillijäädykkeen ohjeesta. Tee kaikki keittoveden jälkeiseen paperikuivaukseen asti ja anna lämmön tasaantua. Jäähdytä tämän jälkeen perunat peittämättöminä lautasella jääkaapissa. Emme siis halua nihkeitä, kelmun alla hautuneita pottuja tähänkään.

Tarveaineet:

Keitettyjä uusia perunoita jäähdytettynä. Huippulaatua! n. 600 g
Purkki kapriksia valutettuna
2 dl majoneesia
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tuoretta punasipulia
tarvittaessa suolaa ja pippuria myllystä (suolaa on toki perunoissa jo valmiiksi, jos olet keittänyt perunat oikein ja myös kapriksissa.)

Sekoita majoneesi ja jogurtti
silppua sekaan sipulit
valutetut kaprikset mukaan
pilko perunat reilun kokoisiksi paloiksi

Kunnon sekoitus ja jääkaappiin muhimaan, kunnes ruokailun aika koittaa. Tarkista maku ennen tarjoilua ja korjaa puutteet suola- ja pippurimyllyä kiertämällä. Jos hapot eivät riitä, valuta sekaan toinen kaprispurkillinen tai kuutioitua suolakurkkua.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Salaatti babypinaatista, helmitomaateista, fetajuustosta ja uunikuivatuista oliiveista


Katso erillinen ohje uunikuivatuista oliiveista. Voit toki käyttää myös tuoreita, mutta nuo kuivatut ovat tässä se juttu!

Osta pakkaus babypinaattia, fetajuustoa ja rasia helmitomaatteja. Käytä erikseen kuivattamiasi oliiveja lisänä tai tuoreita oliiveja.

Sekoita sopivassa suhteessa per ruokailija ja kastikkeeksi huippuluokan oliiviöljyä ja kenties myllystä pyöräytys pippuria.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Värikäs lisukesalaatti pavuista, sienistä, tomaateista ja kurkusta


En keksinyt tälle mitään fiksumpaa nimeä. Hurjan hyvän makuinen tämä on sellaisenaan syötäväksi tai lisukeena mille tahansa ruoalle. Annoin tuoreille härkäpavuille vielä yhden mahdollisuuden tekemällä ne alusta asti itse, mutta aika työlästä hommaa tuo on. Purkkitavarana niitä ei ainakaan minun lähikaupassani ole. Pakasteena saa sen sijaan soijapapuja ja ne ovat ihan yhtä maukkaita ja vieläpä saman värisiä.

Tähän sekoitukseen käytin edelliseltä päivältä jääneet, uunissa valmistetut rosmariiniherkkusienet ja puolikuivatut kirsikkatomaatin puolikkaat. Sienet on vain viipaloitu ja oliiviöljyn, suolan, pippurin ja rosmariinin kanssa noin vartin verran kypsennetty.

Koko komeuteen tarvittiin:

1/2 kg tuoreita härkäpavun palkoja
1 prk kikherneitä
1 avomaankurkku
2 valkosipulinkynttä
(yllä mainitut tomaatit ja sienet)
suolaa, sokeria, etikkaa, punaviinietikkaa, öljyä ja pippuria myllystä
ripaus jauhettua korianteria
erinomaista oliiviöljyä

Aloita tekemällä kurkulle liemi. Sekoita 1 rkl suolaa ja 1 rkl sokeria sekä loraus etikkaa ja kolme lorausta vettä sekaisin kurkkuliemeksi. Kuori ja lohko kurkku 4 osaan ja leikkaa vielä siemenet pois. Kuutioi loput ja kippaa liemeen, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin maustumaan.

Laita härkapapujen keitinvesi kuumenemaan ja nouki sinä aikana paloista pavut ulos. Huuhtele. Kun vesi kiehuu, lisää kattilaan suolaa ja kippaa pavut perään ja keitä maksimissaan 3 minuuttia. Pidä kulho jääkylmää vettä lähellä ja nostele pavut reikäkauhalla kylmään veteen, etteivät ne kypsy enempää. Anna jäähtyä ja kuori harmaa kalvo pavuista pois.

Huuhtele kikherneet, valuta ja heitä kulhoon. Sekaan myös sienet, tomaatit ja härkäpavut. Purista päälle pari valkosipulinkynttä, ripaus korianteria sekä suolaa ja pippuria myllystä ja aimo loraus oliiviöljyä päälle.

Valuta kurkkukuutiot ja tarkista maku. Sekoita ne salaattiin ja makusi mukaan lorauta päälle vielä hieman punaviinietikkaa. Uusi sekoitus ja homma on selvä.

Jos nurkissa lojuu käyttämttömiä yrttejä, kuten lehtipersilja, korianteri tms, niin sopii vielä kyytiin. Etikka tosin tuhoaa niiden rakenteen nopeasti. Ja ei kun syömään!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Härkäpapu - kikhernesalaatti


Sain inspiraation tämän salaatin variointiin Sukula-Nieminen kirjasta VEGE! Se oli jo kirjassakin variaatio brittireseptistä. Tällä kertaa jätin muutaman ainesosan pois (lehtipersilja, tilli, valkoviinietikka ja maustepippuri) ja lisäsin itse keitetyt härkäpavut mukaan. Salaatti itsessään antaa mainion pohjan loputtomiin variaatioihin.

Ainesosat kahdelle:

1/2 prk kikherneitä, huuhdeltuna ja valutettuna
1/2 kurkkua kuutioituna
5 kirsikkatomaattia lohkottuna
5 retiisiä viipaloituna
1/3 punainen paprika kuutioituna
1/2 sipuli silputtuna
1/2 nippua koriaanteria
kourallinen keitettyjä härkäpapuja

Kastike:

loraus oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
ripaus jauhettua kaardemummaa
2 ripausta jauhettua juustokuminaa
suolaa ja pippuria myllystä

Aloita härkäpavuista. Halkaise palot kuten herneet ja keitä sisältä löytyviä papuja suolatussa vedessä 3-5 minuutia. Kippaa pavut välittömästi kylmään veteen ja anna jäähtyä. Poista papujen päälle jäänyt harmaa kalvo ja pavut ovat käyttövalmiita.

Sekoita kaikki salaatin ainekset kulhossa ja lorauta kastike päälle. Laita jääkaappiin vetäytymään ja viilenemään. Tällöin se on parhaimmillaan. Nauti minkä tahansa ruoan lisukkeena.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Omenainen pika"rosolli"

2 Granny Smith-omenaa
2 etikkapunajuurta
1 prk kermaviiliä

Raasta omenat ja punajuuret kulhoon. Kippaa sekaan kermaviili ja sekoita. Siinä kaikki. Nauti!